1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pori

Vaaliuurnat kauemmaksi kotoa: Pori vähentämässä äänestysalueita

Porissa suunnitellaan äänestysalueiden vähentämistä. Tavoitteena on saada säästöjä.

Pori
Vaalileima.
Yle

Pori on vähentämässä äänestysalueita ja -paikkoja. Syynä on se, että äänestyspaikoista tulee kaupungille kuluja.

Kaupungissa on nykyisellään 35 äänestysaluetta ja -paikkaa, joiden vaalilautakunnissa toimii 350 luottamusmiestä. Lisäksi laitosäänestystä varteen on asetettu seitsemän vaalitoimikuntaa, joissa on yhteensä 42 jäsentä.

Kuntavaaleihin uudet alueet

Merkittävä osa vaalien aiheuttamista kustannuksista syntyy palkka- ja palkkiokustannuksista. Porissa on jo vähennetty ennakkoäänestyspaikkoja, joten seuraavaksi ryhdytään pohtimaan äänestysalueiden määrää.

Valmistelutyötä aletaan tehdä Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijan Ali El Togbyn tekemän opinnäytetyön pohjalta.

Toimikunta pohtii

Jotta muutos saadaan voimaan vuoden 2017 kuntavaaleihin, muutokset pitää ilmoittaa maistraattiin ensi huhtikuun loppuun mennessä. Ehdotus valmistellaan tammikuun loppuun mennessä, jotta se ehditään käsitellä Porin luottamuselimissä.

Samalla Porissa aiotaan ottaa kaikissa äänestyspaikoissa käyttöön sähköinen vaaliluettelo, ja myös ennakkoäänestyspaikkojen määrää tarkastellaan.

Sähköinen vaaliluettelo oli viime vaaleissa eli kevään eduskuntavaaleissa käytössä kymmenellä ääenstyspaikalla. Ennakkoäänestyspaikkoja oli neljätoista.