1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Uutistausta: Turvapaikanhakijat ovat kuplassa keskellä vierasta maata

Joutsenon vastaanottokeskuksen pihamaalla asuu edelleen satakunta turvapaikanhakijaa. He elävät epätietoisuudessa, ovat tyytymättömiä ruokaan, pelaavat jalkapalloa, soittelevat kotiin, tanssivat ja pelkäävät talvea. Mitä yksi yö teltassa opetti?

Kotimaan uutiset
Näkymä telttaan Joutsenon vastaanottokeskuksessa.
Näkymä telttaan Joutsenon vastaanottokeskuksessa.Yle
lauri silvander
Lauri SilvanderAnne Laine / Yle

Joutsenon vastaanottokeskuksen pihamaallepystytetyt hätämajoitusteltat eivät ole kylmiä. Dieselin voimalla tuhiseva lämmitin puhaltaa teltan hiostavaksi. Seinille on ripustettu pyykkinaruja, ja sängyt ovat kahdessa rivissä. Rivistöjen välissä kulkee käytävä. Oven kummallakin puolella on jääkaappi ja perällä vielä kolmas. Teltat on asetettu vanhan jalkapallokentän laidalle reilun viiden metrin välein.

Teltassa ajantaju katoaa nopeasti. Välillä tuntuu kuin olisin futisjoukkueen pukukopissa. Musiikki soi puhelimista, ja joku hyräilee toisella puolella telttaa. Viereen pysähtyy väsyneen näköinen mies ja näyttää kännykän näytöltä röntgen-kuvan olkapäästään. Sirpaleet ovat levinneet ihon alle. Hän kertoo, että lihaksia särkee.

Monen turvapaikanhakijan iholla on ikuiset jäljet matkaa edeltäneistä tapahtumista. Miehet esittelevät arpiaan jopa hiukan ylpeinä.

Telttakylän maailma on kuplakeskellä yhtä Suomen kylmimmistä paikoista. Illalla pimeys nielee kaiken paitsi pihan teltat ja vanhan vankilarakennukset. Turvapaikanhakijat kulkevat pihalla huput päässään ja puhuvat hiljaa puhelimiinsa. Prepaid-liittymä ja puhelin ovat tärkeintä omaisuutta, ja yksityisyys on ulkona.

Turvapaikanhakijat kulkevat pihalla huput päässään ja puhuvat hiljaa puhelimiinsa.

Ensimmäisten parin tunnin jälkeen minua kuljetetaan jo teltasta telttaan. Kuuntelen kysymyksiä lääkäripalveluista, Helsingistä, Suomen ilmapiiristä, opiskelumahdollisuuksista, puhelinliittymistä, teknologiasta ja työstä. Vastaan parhaani mukaan ja rehellisesti.

Telttakylän asukkaat ovat pettyneitä moneen asiaan. Ruoka ei kelpaa ja telttoja on vaikea pitää puhtaana. Roskikset täyttyvät nopeasti. Kaikkia näyttää yhdistävän epätietoisuus ja talvenpelko. Asiat tulevat yhtenä vyörynä, kun padot aukeavat.

Oulussa turvapaikanhakijat ovat ryhtyneet samana päivänä nälkälakkoon. Tunnelma on kireä, mutta tiiviin keskustelun jälkeen otamme jo selfieitä. Kuvat katoavat jonnekin sosiaaliseen mediaan.

Turvapaikanhakijat ovat päätyneet uskomattoman matkan päätteeksi aivan itärajan tuntumaan, Euroopan viimeiseen pullonkaulaan. Sitten heidät on kuljetettu vanhan vankilan pihamaalle telttoihin. Konnunsuo on kaiken lisäksi Suomen kylmimpiä paikkoja. Koko kuvio on täysin absurdi, kun sitä pysähtyy miettimään.

Telttakylän asukkaiden turhautuneisuus paistaa läpi ilmeissä ja eleissä. Äänenpainot nousevat muutamassa sekunnissa ja laskevat yhtä nopeasti. Välillä havahdun siihen, että joku tuijottaa. Yleensä tuijotusta seuraa jokin suoraviivainen kysymys.

”Veli tapettiin. Pam.”

Adan

** Yksi miehistä vetää minut syrjään** ja sanoo jaksavansa, jos vain pääsee vielä opiskelemaan. Nyt tietotekniikkaa opiskellut irakilaismies nauttii suomen kielen alkeiskurssista. ”Olemme kuin lapsia. Toistamme perässä: Minä olen… Hän on… Meillä on niin hauskaa, ja opettaja on loistava!”

Bagdadissa insinöörinä työskennellyt Adan esittelee perhettään valokuvista. Kysyn, miksi hän lähti kotoaan.

Adan avaa puhelimestaan videon, jolla hänen veljensä ruumista pestään.

Adan avaa puhelimestaan videon, jolla hänen veljensä ruumista pestään. ”Veli tapettiin. Pam.” Katson kohteliaasti ja lapioin samalla makaroneja suuhun. Toinen irakilaismies tanssii samaan aikaan vieressä Oppa Gangnam Stylen tahtiin.

Telttayön jälkeen olen kuullut ja lukenut irakilaisista turvapaikanhakijoista kymmeniä kertoja. Joka kerta palaan telttaan ja näen tuon porukan. Facebookista pystyn seuraamaan, kuinka Ali nostelee painoja Konnunsuon kuntosalilla tai hymyilee tutun tavaratalon edessä.

Yö oli vain lyhyt välähdys turvapaikanhakijoiden elämästä, mutta opetti ainakin yhden asian. Epätietoisuutta ja pelkoa on vaikea peitellä.

On ristiriitaista, että juuri epätietoisuus ja pelko tuntuvat ajavan ihmisiä polttopulloiskuihin ja väkivaltaan. Telttakylän asukkaat voisivat tarjota monelle pelokkaalle kantasuomalaiselle hyvää vertaistukea.

”Good luck, my friend.” Näin minut hyvästellään.

Lue seuraavaksi