"Terrorin aalto" iski Länsirannalle, Hamas julisti uuden kansannousun alkaneen

Puukotuksia kaduilla, tuhopolttoja, kivittäjien ampumisia – väkivalta kiihtyy Länsirannalla ja Israelinkin puolella. ”Olemme keskellä terrorin aaltoa”, sanoo Israelin pääministeri. Palestiinalaisen Hamas-järjestön johto puolestaan sanoo kolmannen intifadan eli kansannousun jo alkaneen.

Ulkomaat
Palestiinalaiset heittävät kiviä kohti Israelin asevoimia Gazan kaistalla.
Palestiinalaiset heittivät kiviä kohti Israelin asevoimia Gazan kaistan Al Shejaeiyassa perjantaina.Mohammed Saber / EPA

Kärjistynyttä väkivallan ilmapiiriä israelilaisten ja palestiinalaisten välillä kuvastaa Jerusalemin pormestarin Nir Barkatin antama ohje: hän kehottaa laillisten aseiden omistajia kantamaan asettaan julkisesti. Pormestari Nir Barkat teki itsekin niin palestiinalaisalueella liikkuessaan.

Barkatin mukaan tämä tuo turvallisuudentunnetta palestiinalaisia väkivallantekijöitä vastaan.

Hyökkääjillä puukkoja ja muita aseita

Palestiinalaiset ovat viime aikoina hyökänneet israelilaisia vastaan, muun muassa puukot aseinaan.

Kuusi israelilaista on kuollut iskuissa viimeksi kuluneen runsaan viikon aikana. Nablusin lähellä runsas viikko sitten israelilaiset vanhemmat ammuttiin autoonsa lastensa nähden.

Palestiinalaisia on kuollut levottomuuksissa 17 ja yli 130 on haavoittunut, monet sotilaiden luodeista.

grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Väkivalta alkoi Al-Aqsan moskeijalta

Tuorein väkivallan aalto alkoi noin kolme viikkoa sitten. Kiista leimahti – tälläkin kertaa – Jerusalemin sydämessä Al-Aqsan moskeijalla (siirryt toiseen palveluun). Palestiinalaiset epäilevät Israelin helpottavan juutalaisten pääsyä moskeijalle – alueelle, joka juutalaisille on pyhä Temppelivuori.

Yhteenotot levisivät äkkiä eri puolille Länsirantaa ja Itä-Jerusalemia. Väkivallantekoja on ollut myös Israelin puolella.

Nuoti mies hyppää palavien autonrenkaiden yli.
Al-Aqsan moskeijan ympäristöstä levottomuudet levisivät eri puolille Länsirantaa ja Itä-Jerusalemia. Kuva Hebronista 18. syyskuuta.Abed al Haslhamoun / EPA

Uutiskuvat Länsirannalta ovat tuttuja: palestiinalaiset heittelevät kiviä, Israelin armeija vastaa ampumalla.

"Siirtokuntalaiset tuhoavat omaisuutta"

Vastakkain on kaksi todellisuuskuvausta, joilla ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa.

Palestiinalaiset syyttävät levottomuuksista juutalaisten siirtokuntalaisten väkivaltaista kampanjaa (siirryt toiseen palveluun). Siirtokuntalaiset ovat asukkaita, jotka Israel on asuttanut vuonna 1967 miehittämilleen palestiinalaisten maille.

Siirtokuntalaiset ovat tehneet kymmeniä hyökkäyksiä palestiinalaisia vastaan, kertovat palestiinalaiset. He ovat vandalisoineet koteja, polttaneet autoja, tuhonneet viljelysmaata ja pelotelleet ihmisiä, sanotaan.

Kaikki tämä vahingonteko tapahtuu Israelin armeijan suojeluksessa, sanoo palestiinalaisen ihmisoikeusjärjestön Al-Haqin edustaja.

Israelille turvallisuus pyhä opinkappale

Israelilaiset puolestaan katsovat palestiinalaisten aloittaneen jälleen uuden väkivallan kierteen.

– Olemme keskellä terrorin aaltoa, sanoi pääministeri Benjamin Netanjahu. Hänen mukaansa mitään patenttiratkaisua ei ole tällaisia yksin liikkuvia iskijöitä vastaan – mutta ”järjestelmällisellä päättäväisyydellä terrori voitetaan”.

Israelin valtion perimmäinen opinkappale on turvallisuus, ja sen takaamisesta on tälläkin kertaa kysymys. Sama on ollut perustelu Gazan pommituksille ja ”turva-aidan” rakentamiselle.

Palestiinalaisten mielestä Israel – terrori-iskujen torjumisen varjolla – omii itselleen palestiinalaisten maita ja murjoo hajalle palestiinalaisyhteiskunnan perusteita.

Palestiinalainen nainen kävelee israelilaisten rakentaman muurin vierustalla Itä-Jerusalemissa.
Palestiinalainen nainen käveli israelilaisten rakentaman muurin vierustalla Itä-Jerusalemissa joulukuussa 2003.Jim Hollander / EPA

Israel teki suurhyökkäyksen Länsirannalle 2002

Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon on sanonut, että suurelle hyökkäykselle Länsirannalle ei ole tarvetta, täsmäoperaatiot riittävät.

Väkivallan kiihtyminen kuitenkin lisää pelkoja siitä, että Israel voi vielä ryhtyä vuoden 2002 kaltaiseen suuroperaatioon (siirryt toiseen palveluun). Silloin Israelin asevoimat tunkeutui palestiinalaiskaupunkeihin, Nablusiin ja Jeniniin asti.

Lähes 500 palestiinalaista kuoli hyökkäyksessä, jolla Israel yritti estää alueeseensa kohdistuvia terrori-iskuja.

Hamas puhuu jo kolmannesta intifadasta

Pelkona on myös, että palestiinalaisalueella kytee uusi kansannousu, kolmas intifada. Ensimmäinen alkoi 1987, toinen vuonna 2000. Jälkimmäinen, myös Al-Aqsan intifadaksi nimitetty, oli hyvin verinen: surmansa sai arviolta 3 300 palestiinalaista ja noin tuhat israelilaista.

Palestiinalaisjärjestö Hamasin johtajistoon kuuluva Ismail Haniyah (siirryt toiseen palveluun) on sanonut, että ”Al-Aqsan kansannousu on herätetty henkiin ja me olemme siinä mukana”.

"Suurhyökkäys yhden terrori-iskun päässä"

Sosiaalisessa mediassa palestiinalaisaktivistit nimittävät uusia levottomuuksia Jerusalemin kansannousuksi.

Israelilaisen Jerusalem Post -lehden kommentaattorin Noam Amirin mielestä yksi iso terrori-isku israelilaisia vastaan voi hyvinkin johtaa Israelin suurhyökkäykseen Länsirannalle, vuoden 2002 tyyliin.