Kaksi palestiinalaista teinipoikaa kuoli Israelin tulituksessa Gazan kaistaleella

Israelin rmeijan mukaan noin sata palestiinalaista heittelee rajalla kiviä ja palavia renkaista Israelin turvallisuusjoukkoja päin.

Ulkomaat
Palestiinalaisnuoret kantavat haavoittunut mielenosoittajaa turvaan Israelin tulitukselta Gazan ja Israelin välisellä rajalla 9. lokakuuta 2015.
Palestiinalaisnuoret kantavat haavoittunut mielenosoittajaa turvaan Israelin tulitukselta Gazan ja Israelin välisellä rajalla 9. lokakuuta 2015.Mohammed Saber / EPA

Kaksi palestiinalaista teinipoikaa on kuollut Israelin joukkojen tulituksessa Israelin ja Gazan välisellä rajalla lauantaina, kertovat pelastustyöntekijät. Kuolleet pojat olivat 13– ja 15–vuotiaita. Ainakin kahdeksan on haavoittunut tulituksessa.

Israelilaisten ja palestiinalaisten väliset väkivaltaisuudet levisivät Gazan kaistaleella eilen perjantaina. Seitsemän palestiinalaista kuoli ja 145 haavoittui verisimmissä yhteenotoissa Gazassa yli vuoteen.

Israelin armeijan mukaan sen joukot selvittelevät väkivaltaista mellakkaa Nahal Ozin alueella Gazan kaupungin itäpuolella. Armeijan mukaan noin sata palestiinalaista heittelee rajalla kiviä ja palavia renkaista Israelin turvallisuusjoukkoja päin.

Lähteet: AFP