1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ratsia

Rattijuoppo kaasutti ratsiasta pakoon ja joi lisää

Kuljettaja pakeni ratsiasta, kun alkometri näytti hänelle punaista Forssassa lauantaina iltapäivällä. Poliisi tavoitti nuoren miehen myöhemmin. Humalatila oli vain tanakoitunut.

Hämeen poliisi piti ratsiaa Koijärventiellä Forssassa lauantaina iltapäivällä.

Henkilöauton nuorelle kuljettajalle tehtiin puhalluskoe, joka näytti 0,6 promillea.

Poliisi käski kuljettajaa sammuttamaan auton moottorin, mutta kuljettaja kaasuttikin yllättäen pois paikalta.

Toinen partio tavoitti saman miehen myöhemmin Kukkopillintieltä, jonne nuorukainen oli pysäköinyt autonsa.

Tällä kertaa mies puhalsi alkometriin 0,93 promillea. Humalatila oli vain pahentunut.

Yli 20-vuotias mies kuljetettiin verikokeeseen. Hän epäillään rattijuopumuksen lisäksi niskoittelusta poliisia vastaan