KL: Alkoholilain uudistus alkaa tänään – Myyntiaikoihin voi tulla muutoksia

Sosiaali- ja terveysministeriössä käynnistetään alkoholilain kokonaisuudistus. Uudistukset voisivat astua voimaan vuoden 2017 alussa.

Kotimaa
Olutpulloja kaupan kylmäkaapissa.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Sosiaali- ja terveysministeriön työ alkoholilainsäädännön uudistamiseksi alkaa tänään maanantaina, kirjoittaa Kauppalehti (siirryt toiseen palveluun). Vuodelta 1994 peräisin olevaa lakia päivitetään nykyisen perustuslain mukaiseksi ja samalla ministeriö selvittää, millaista sääntelyä voitaisiin purkaa.

Kauppalehden tietojen mukaan uudistus alkaa 20-30 eri järjestön edustajaa yhteen kokoavalla työpajalla. Lehden haastatteleman perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk) eritysavustajan Hanna-Maija Kausen mukaan alkoholin myyntiaikoihin saattaa tulla muutoksia. Myös alkoholin verkkokauppaan liittyvät asiat ovat esillä.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2016 ja säännökset voisivat astua voimaan vuoden 2017 alussa.