1. yle.fi
  2. Uutiset

Natsit kaappasivat lapsena – oikeat vanhemmat löytyivät vasta 2000–luvulla

Vuonna 1941 syntynyt Ingrid von Oelhafen eli vuosia tietämättä oikeaa syntyperäänsä. Myöhemmin paljastui, että hän oli yksi tuhansista SS-joukkojen kaappaamista lapsista. Tuore teos muistuttaa, että monista natsi-Saksan aikaisista tapahtumista on edelleen hankala puhua.

kulttuuri
Ingrid von Oelhafen
Ingrid von OelhafenKalevi Rytkölä / Yle

Natsi-Saksan pyrkimys rodunjalostukseen näkyi kaikkialla yhteiskunnassa. Pojat laitettiin urheilemaan, tytöt voimistelemaan ja opettelemaan kodinhoitotaitoja. Erityinen rooli kolmannen valtakunnan keihäänkärkeä oli kuitenkin Heinrich Himmlerin johtamalla eliittijoukko SS:llä. Dokumentaristi Tim Tate ja saksalaisessa sijaisperheessä kasvanut Ingrid von Oelhafen kertovat juuri suomennetussa teoksessa Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset, miten pitkälle rodunjalostuksessa oltiin valmiita menemään.

– SS-miehiltä edellytettiin paitsi rodullista puhtautta, myös vähintään neljä jälkeläisen tuottamista, kertoo kirjan kirjoittanut Tim Tate.

Heinrich Himmler
Heinrich Himmler oli Lebensborn-ohjelman pääarkkitehti. Saksan kansallisarkisto

Himmlerin vuonna 1935 perustama Lebensborn-ohjelma toimi virallisesti lastenkotien verkostona naimattomille, piirteiltään sopiviksi katsotuille naisille. Tehtävät kuitenkin laajenivat pian. Vuonna 1939 Himmler määräsi myös naimisissa olevat SS-miehet jatkamaan jälkeläisten siittämistä, tarvittaessa myös avioliiton ulkopuolella.

Haaveena oli tuottaa satojen tuhansien arjalaisten lauma uuden Saksan peruskiveksi. Mutta ohjelma ei tuottanut uusia lapsia läheskään tarpeeksi tehokkaasti, joten vuonna 1941, valloitussodan jo alettua, antoi Himmler määräyksen alkaa etsiä arjalaiset kriteerit täyttäviä lapsia myös Saksan miehittämiltä alueilta. Käsky mullisti myös erään nuoren jugoslavialaistytön maailman loppuelämäksi.

Salapoliisityön kohteena oma henkilöllisyys

Vaikka Ingrid von Oelhafen saattoi jo lapsuudessa aavistaa, että hänen menneisyydessään oli jotain salattua, kesti vielä vuosikymmeniä, ennen kuin hän pääsi tapahtumien jäljille.

– Ensimmäisen vihjeen alkuperästäni sain 11-vuotiaana odottaessani isäni kanssa pääsyä lääkärin vastaanotolle. Yhtäkkiä minua kutsuttiin nimellä ”Erika Matko”. Niin papereissani kuulemma luki, von Oelhafen muistelee.

Asiasta kuitenkin vaiettiin visusti, eikä kasvattiäiti Gisela von Oelhafen suostunut kertomaan, mistä oli kyse. Hän kuitenkin myönsi myöhemmin, että Ingrid oli ottolapsi. Mutta omasta alkuperästään hänelle ei kerrottu mitään. Kului vuosikymmeniä, eikä Ingrid von Oelhafenille ollut selvää, kuka hän oikeastaan oli. Vanhemmat pysyivät vaitonaisina.

– Tunsin itseni lapsena surulliseksi ja ei-toivotuksi, von Oelhafen kertoo.

Vasta 1990-luvun lopulla hän löysi kasvattiäitinsä papereista vuodelta 1941 peräisin olevan rokotustodistuksen, jossa nousi jälleen esiin nimi ”Erika Matko”. Tästä alkoi vuosia kestänyt selvitystyö, joka kulki Nürnbergin oikeudenkäyntipapereiden ja lukuisten epäonnistumisten kautta nykyisen Slovenian alueelle.

Lebensborn-tutkija Georg Lilienthalin sekä monien kohtalotovereiden avulla tehdyt tutkimukset viittasivat vahvasti siihen, että Ingridin vanhemmat olivat jo edesmenneet Josef ja Helena Matko. He olivat asuneet Saksan miehittämän Jugoslavian alueella. Asian varmentamiseksi tarvittiin DNA-testejä, joiden tulokset olivat ristiriitaisia, mutta riittävän voimakkaita todentaakseen, että hän todella oli syntynyt nimellä Erika Matko ja joutunut kaapatuksi Celjen kylässä elokuussa 1942.

– Kärsin vuosia identiteettiongelmista ja epätietoisuudesta, kuka todella olin. Kun DNA-tutkimuksen tulokset tulivat, koin valtavaa helpotusta. Viimeinkin voin puhua aiheesta vapautuneesti, Ingrid sanoo.

Oman elämäntyönsä hän on tehnyt fysioterapeuttina, erityisesti vammaisten lasten parissa. Kohtalon ivaa onkin, että hänen oma lapsuutensa oli niin suuri hämmennyksen ja myös häpeän aihe.

Tim Tate ja Ingrid von Oelhafen.
Dokumentaristi Tim Tate innostui Ingrid von Oelhafenin traagisesta tarinasta.Kalevi Rytkölä / Yle

Lebensborn –  liian kipeä aihe tutkittavaksi?

Ingrid von Oelhafenin tutkimusmatka menneisyyteen ei sujunut ongelmitta. Saksassa vuoron perään sekä sisäministeriö että ulkoministeriö kieltäytyivät auttamasta, ja kysely ohjattiin nykyisen Slovenian hallinnolle. Dokumentaristi Tim Taten mukaan Lebensborn-päiväkodeissa kasvaneiden ja miehitysalueilta kaapattujen määrää on lähes mahdoton arvioida.

– Aiheesta on vaikeaa saada tietoa jo yksin kasvattivanhempien kokeman häpeän vuoksi. Lisäksi järjestö hävitti tehokkaasti tiedot lasten alkuperästä, Tate sanoo ja kertoo, että Lebensborn-kodeista liikkui myös paljon valheellisia tietoja. Niitä väitettiin bordelleiksi, ikään kuin kaapatut lapset olisivat syntyneet prostituution tuloksena.

Saksassa toista maailmansotaan on käsitelty laajasti, mutta Ingridin kaltaisten ihmisten kohtalosta on edelleen vaikea saada tietoa. Aihetta tutkinut International Tracing Service (ITS) oli suljettuna tutkijoilta aina vuosiin 2006–2007 asti. Tate ohjasi aiheesta dokumenttielokuvan vuonna 2013, jonka tekemisen yhdessä paljastui, kuinka paljon aiheessa on vielä tutkittavaa.

– Yllätten, kun tulimme tv-kameroiden kanssa paikalle, Ingridistä löytyi dokumentteja, joita meille ei ollut aikaisemmin näytetty, Tate kertoo. Hänen mukaansa saksalaisille aiheesta puhuminen tuntuu edelleen vaikealta.

Ingrid von Oelhafen
Ingrid von OelhafenKalevi Rytkölä / Yle

– Ingridin tarinasta tekee kiinnostavan myös se, että se on samalla sekä tarina traagisesta ihmiskohtalosta että kuvaus koko sodanjälkeisestä Euroopasta, Tate pohtii.

Ingridi von Oelhafenille oman tarinansa kertominen aiheesta on ollut ennen kaikkea vapauttava kokemus.

– Tunnen itseni onnelliseksi. Mutta on käsittämätöntä, miten vähän aihetta on Saksassa käsitelty. Ehkä tämä on kaikista natsiajan tapahtumista kaikista vaikein ymmärtää, von Oelhafen toteaa.

Lue seuraavaksi