1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Näkökulmat

Näkökulma: Barentsin neuvosto – ketä kiinnostaa?

Alussa se, mitä rajan takana on, kiinnosti myös tavallisia ihmisiä, mutta sittemmin sanasta Barents on tullut synonyymi sanalle Boring, kirjoittaa Barentsin alueelta Oulusta Ylen toimittaja Timo Sipola.

Kuva: Yle

Viime vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä Neuvostoliitto oli romahtanut ja Venäjä tuntui vapaammalta kuin koskaan. Kun tammikuussa 1993 olin mukana Norjan Kirkkoniemessä suuren innostuksen vallassa perustamassa Luoteis-Venäjän ja Pohjoismaiden uuden ajan yhteistyöelimeksi Barentsin neuvostoa ajateltiin, että tästä se lähtee. Vihdoinkin ihmiset ja tieto voivat vapaasti liikkua myös itärajan yli. Tulevaisuudessa kaikki olisi paremmin ja Venäjästä tulisi normaali valtio.

Alkaisi uusi aika, jolloin Barentsin alueella liikuttaisiin ja käytäisiin kauppaa sekä kulttuurivaihtoa menneiden vuosisatojen tapaan vapaasti. Ja että tästä kaikesta syntyisi vahva pohjoinen talous ja pohjoinen yhteisö vastapainona kaikkien Barents-maiden pääkaupunkikeskeisyydelle.

Olihan se jälkikäteen ajatellen naivia, mutta että maailma muuttuisikin juuri päinvastaiseen suuntaan, se tuntui mahdottomalta ajatukselta.

Venäjällä oli kaikkien aikojen länsimaisin ulkoministeri, Brysselissä syntynyt Andrei Kozyrev, joka oli kaikkea sitä mitä Neuvostoliiton ulkoministerinä 1957 - 1985 ja Korkeimman neuvoston puheenjohtajana 1985 – 1988 vaikuttanut Andrei Gromyko, Mr Njet, ei ollut. 

Suomesta Kirkkoniemessä oli mukana ulkoministeri Paavo Väyrynen, Ruotsista Margaretha af Ugglas ja Norjasta varsinainen Barents-visionääri Torvald Stoltenberg.

Mutta niin siinä vain kävi, että muutaman vapaamman vuoden jälkeen Venäjällä kehityksen suunta muuttui.  Jeltsiniä seuranneen Putinin sukellusvene Kurskin uppoamisen yhteydessä kokema arvovaltatappio ja venäläisen median kritiikki asioiden hoitamisesta käänsi kelkan lopullisesti. Kurskin mukana upposi Venäjän sananvapaus ja nyt siitä on enää kovin vähän jäljellä. 

Valtioiden välinen Barentsin neuvosto ja pohjoisen maakuntien, läänien, alueiden ja tasavaltojen välinen Barentsin alueneuvosto jatkoivat, mutta niistä tuli uuden luomisen sijasta säilyttäjiä. Ne ovat olleet jo pitkään ennen kaikkea yhteydenpitovälineitä ja rahoitusinstrumentteja, joiden kautta sekä Eu-rahaa että kansallista rahaa kanavoidaan ja hallinnoidaan alueyhteistyöhön.

Nytkin Barentsin neuvoston ulkoministerikokouksen tärkein asia on se, että Venäjän ulkoministeri ylipäänsä tulee paikalle.

Alussa se, mitä rajan takana on, kiinnosti myös tavallisia ihmisiä, mutta sittemmin sanasta Barents on tullut synonyymi sanalle Boring.

Tehdään kyllä tärkeitä asioita ja liikutellaan aika isojakin rahoja, esimerkiksi Karelia- ja Kolarctic-EU-hankekokonaisuuksissa, mutta konkreettinen tieto toiminnasta on jäänyt hämäräksi hahmottaa. Osansa tässä on myös siinä, että näissä hankkeissa kohtaavat kaksi maailman johtavaa byrokratiaa, Euroopan unioni ja Venäjä.

On paljon suunnitelmia, strategioita ja visioita, mutta ei kuitenkaan riittävästi resursseja. Venäjän järjestelmään liittyy paljon riskitekijöitä yrityksille.

Norjalaisen selvityksen mukaan pelkästään kymmenvuotisjaksolla 2003-2012 Barents-yhteistyössä oli kyse noin 500 miljoonan euron panostuksista. Näissä puhutaan hyvin pitkälle julkisen sektorin yhteistyöstä.

Varsinainen Barentsin sisäinen bisnes on jäänyt aika vaatimattomaksi. Suomen, Ruotsin ja Norjan osalta puhutaan kuitenkin kymmenistä yrityksistä, jotka työllistävät kolmisen tuhatta henkeä Venäjällä.  Murmansk on norjalaisesta näkövinkkelistä Barentsin alueen tärkein paikka, mutta Oulusta katsottuna se on Karjalan tasavalta ja yhä enemmän myös teollinen ja suhteellisen edistynyt Arkangel.

Venäläiset yritykset ovat työllistäneet Länsi-Barentsilla vain muutamia kymmeniä ihmisiä. Venäläiset investoivat kyllä Suomeen, mutta ennen Pyhäjoen ydinvoimalahanketta se on koskenut lähinnä Etelä-Suomea.

Rosatomin panostus Pohjois-Suomen ydinvoimahankkeeseen on tietenkin ihan omaa luokkaansa Barentsin alueella ja kertoo paljon. Iso raha liikkuu rajojen yli paitsi yritysten itsensä myös kansallisten intressien ohjaamana ja pääkaupunkien kautta. Samalla tavalla Fortumilla on miljardeja pelissä Venäjällä.

Puheesta ja pyrkimyksistä huolimatta Barentsin alueen suorat itä-länsi-suuntaiset kulkuyhteydet ovat heikentyneet tällä vuosituhannella. Oulusta pääsee nyt lentämällä suoraan Tromssaan ja Luulajaan, mutta Murmanskiin, Arkangeliin, Petroskoihin ja Syktyvkariin mennään etelän mutkan kautta. Ja Tromssan sekä Murmanskin välillä parikymmentä vuotta lennetty reitti sulkeutui sekin viime vuonna.

Barents-yhteistyö on tiukasti näiden neljän maan yhteistyötä. Sen rinnalla toimii toinen pohjoinen neuvosto, Arktinen neuvosto. Molempien pysyvät sihteeristöt sijaitsevat Norjassa, Kirkkoniemessä ja Tromssassa.

Jonkin verran on pohdiskeltu sitäkin, kannattaisiko painottaa enemmän neljän Barents-maan, Yhdysvaltain, Kanadan, Tanska/Grönlannin ja Islannin yhteistyötä eli Arktisen neuvoston työtä. Arktisuus kun edelleenkin on mediaseksikästä toisin kuin Barents. Siitä huolimatta että Arktinen neuvostokin on ollut olemassa jo vuodesta 1996.

Kirjoittaja on Suomen Barents Pressin puheenjohtaja ja Barents Press Internationalin hallituksen jäsen.