Yhdysvalloissa presidentinvaalikampanja kiihtyy – demokraattien kandidaateilla ensimmäinen väittely

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivät kandidaatit kohtaavat ensimmäisessä televisioväittelyssään. Lähetys alkoi Suomen aikaa kello 3.30 CNN-kanavalla. Entinen ulkoministeri Hillary Clinton on edelleen selvä suosikki demokraattien ehdokkaaksi. Varapresidentti Joe Bidenilta puolestaan odotetaan viime hetkiin asti ilmoittautumista presidenttiehdokaskilpailuun.

Ulkomaat
Hillary Clinton
Hillary ClintonCristobal Herrera / EPA

Hillary Rodham Clinton on Yhdysvaltain entinen ulkoministeri. Clinton oli Barack Obaman ulkoministerinä vuosina 2009 - 2013. Hän pyrki demokraattien presidenttiehdokkaaksi myös vuonna 2008, mutta hävisi esivaalissa Obamalle. 67-vuotias Hillary Clinton on Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin puoliso. Clintonin kampanjaa on koetellut sähköpostin käyttöön liittyvä kohu.

Bernie Sanders
Bernie SandersMichael Reynolds / EPA

Bernie Sanderson riippumaton senaattori Vermontin osavaltiosta. 73-vuotias Sanders on ollut kongressin jäsenenä yli 20 vuoden ajan, mikä tekee hänestä pitkäaikaisimman riippumattoman kongressin edustajan. Arvomaailmaltaan Sanders on sosialisti, joka vetoaa demokraattien liberaaleimpiin kannattajiin. Väittelyssä hänellä on mahdollisuus saada laajempaa huomiota.

Lähteekö ehdolle?

Joe Biden
Joe BidenMichael Reynolds / EPA

Joseph R. Biden Jr. on Yhdysvaltain nykyinen varapresidentti. Ennen nousuaan Barack Obaman varapresidentiksi 72-vuotias Biden toimi 36 vuotta Delawaren osavaltion senaattorina. Hän keskittyi senaattorina ulkopolitiikkaan. Biden pyrki Yhdysvaltain presidentiksivuonna 2008, mutta vetäytyi menestyttyään heikosti Iowan osavaltion esivaalissa. Tämän jälkeen hän on ollut Obaman varapresidenttinä. Bidenin on ilmoitettava vaalikomissiolle viimeistään 14. lokakuuta, aikooko hän jättää ehdokasilmoituksen.

Martin O'Malley
Martin O'MalleyAndrew Gombert / EPA

Martin O’Malleyon entinen Marylandin kuvernööri ja entinen Baltimoren pormestari. 52-vuotias O’Malley on vaatinut Wall Streetin tiukempaa sääntelyä. Hän on välttänyt kampanjassaan Hillary Clintonin suoraa arvostelemista.

Lincoln Chafee
Lincoln ChafeeMichael Reynolds / EPA

Lincoln Chafeeon Rhode Islandin entinen senaattori ja kuvernööri. 62-vuotias Chafee tukee samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta, korkeampaa minimipalkkaa ja veronkorotuksia varakkaille. Hän entinen republikaani ja vastusti ainoana republikaanien senaattorina hyökkäystä Irakiin.

Jim Webb
Jim WebbNyein Chan Naing / EPA

Jim Webbon entinen Virginian senaattori. 59-vuotias Vietnamin sodan veteraani on kirjoittanut useita sotaa käsitelleitä teoksia. Yhden kauden senaatissa istunut konservatiivinen Webb on työskennellyt korkea-arvoisissa tehtävissä Yhdysvaltain laivastossa.

Hillary Clinton
Hillary ClintonCristobal Herrera / EPA
Joe Biden
Joe BidenMichael Reynolds / EPA
Bernie Sanders
Bernie SandersMichael Reynolds / EPA
Jim Webb
Jim WebbNyein Chan Naing / EPA
Lincoln Chafee
Lincoln ChafeeMichael Reynolds / EPA
Martin O'Malley
Martin O'MalleyAndrew Gombert / EPA