1. yle.fi
  2. Uutiset

SS: Kela-korvausten leikkaukset nostaisivat sairauskuluvakuutusmaksuja?

Jos Kela-korvauksia pienennetään, vakuutusyhtiöt joutuvat maksamaan suurempia korvauksia sairauskuluvakuutuksen ottaneille.

Kotimaan uutiset

Sairauskuluvakuutukset saattavat kallistua, mikäli Kela-korvauksia leikataan hallituksen esittämällä tavalla, kirjoittaa Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Jos yksityislääkärikäyntien ja lääkkeiden Kela-korvauksia pienennetään, vakuutusyhtiöt joutuvat maksamaan suurempia korvauksia sairauskuluvakuutuksen ottaneille.

Kela-korvausten leikkaaminen ja suuremmat vakuutuskulut tuovat paineita korottaa sairausvakuutusmaksujen hintoja.

Vakuutusyhtiöiden mukaan lopulliset vaikutukset nähdään kuitenkin vasta pidemmällä aikavälillä Vakuutusyhtiöissä kuitenkin uskotaan, että Kela-korvausten leikkaukset voivat lisätä myös vapaaehtoisten sairauskuluvakuutusten houkuttelevuutta, sillä yksityislääkärikäynnit ovat aiempaa kalliimpia.

Viime vuoden lopussa kaikkiaan noin miljoonalla suomalaisella oli sairauskuluvakuutus, kun vastaava luku oli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2005 noin 610 000.

Suomalaislapsista jo noin joka toisella lapsella oli viime vuoden lopussa sairauskuluvakuutus.

Lue seuraavaksi