Kahden kilon lahna rikkoi kattotiiliä pudotessaan taivaalta

Sastamalassa mökillään viikonloppua viettänyt mies sai yllätyksen taivaalta, kun kahden kilon lahna rysähti ulkorakennuksen katolle. Selitys löytyi Yle Radio Suomen Luontoillan asiantuntijoilta hetkessä.

Kotimaa
Lahna
Helsinkiläismies soitti Luontoiltaan mökillään Sastamalassa käyneestä omituisesta tapahtumasta. Kahden kilon lahna rikkoi kattotiilen. Kuvan lahna ei liity tapaukseen.

Radio Suomen Luontoillan asiantuntijat jäävät harvoin sanattomiksi. Eivät jääneet elokuussakaan, kun helsinkiläismies Matti kertoi luontohavainnon kattotiiliä rikkoneesta lahnasta.

– Onkohan hyvin yleistä, että Sisä-Suomessa putoilee isompia kaloja, lahnoja, taivaalta? Viime sunnuntailta sellainen havainto Sastamalasta, että kuultiin kova pamaus keittiöön. Kun katsottiin ikkunasta, niin viereisen talousrakennuksen katolta tippui jotakin alas. Kun asiaa tarkemmin katseltiin, niin rakennuksen tiilikatosta oli kaksi tiiltä hajonnut ja kahden kilon lahna oli pudonnut räystään alle.

Onkohan hyvin yleistä, että Sisä-Suomessa putoilee isompia kaloja, lahnoja, taivaalta?

Luontoiltaan soittanut Matti

– Toistaiseksi lahnat eivät ole lentokykyisiä, vaikka niillä aika huikean isot rintaevät onkin ja ne niitä heiluttelevat, vastasi heti kärkeen kala-asiantuntija Ari Saura.

– Olisiko tässä käynyt niin, että kalasääski on ahneuksissaan lähtenyt kuskaamaan liian suurta saalista ja ote on kirvonnut, ja se on pudonnut tiilikatolle kyseisin seurauksin, jatkoi Saura pohdintaa.

Naapurinpojan jäynästä ei voinut ollut soittajan mukaan kyse, sillä rakennus on hyvin korkea. Tosin spekuloitiin silläkin, että kovemman tason kiekonheittäjä saisi kyllä lahnan lentämään viitisenkymmentä metriä. Luontoillan lintuasiantuntija Juha Laaksonen kuitenkin palasi sääksiteoriaan ja vahvisti sen.

– Kalasääski on ratkaisu. Jollain muulla alueella voisi olla merikotkakin. Se on ollut vahinko linnulle, sillä se on ollut viemässä sitä varmaan poikasilleen, sanoi Juha Laaksonen.

Kahden kilon lahna alkaa olla asiantuntijoiden mukaan kalasääskenkin äärirajoilla. Normaalisti sen kalasaaliit ovat vajaan kilon kokoisia.

Luontoilta kuullaan Radio Suomessa kerran kuussa keskiviikkona. Seuraava Luontoilta on 14. lokakuuta.