Viiden euron pizzan myyjä: "Muuten ei ole asiakkaita tarpeeksi"

Pizzayrittäjän mielestä halvat pizzat tuovat asiakkaita, jotka ostavat myös kalliimpia annoksia. Kilpailu pizzerioiden välillä on niin kovaa, että ruokaa on pakko myydä halvalla.

pizzat
Pitsa pitsalaatikossa.
Yle

Esimerkiksi Kajaanissa monet pizzeriat myyvät italialaista kansallisruokaa viiden euron kampanjahintaan ja jopa sen alle. Osa kampanjoista on kestänyt pitkään, peräti parin vuoden ajan.

Maanantaina poliisi aloitti some-kampanjan, jossa haetaan halpoja pizzoja myyviä yrittäjiä. Kampanja on ensimmäinen osa poliisin harmaan talouden tehoiskua.

– On aivan oikein, että poliisi tutkii. Meillä kaikki on kunnossa: vuokrat, verot ja vakuutukset on kaikki maksettu, kertoo Pizzeria Adan omistaja Nihat Bayraktar.

Pizzayrityksen pyörittäjä kertoo, että kaksi vuotta sitten muiden yrittäjien kanssa sovittiin alimmaksi hinnaksi kuusi euroa. Toisin kuitenkin kävi.

– Sopimus ei pitänyt ja jouduimme laskemaan halvimman hinnan takaisin viiteen euroon, muuten ei ole asiakkaita tarpeeksi.

– Nyt meillä edullisin pizza on viisi euroa kello 21 saakka. Muuten pizzojen ja ruoka-annosten hinnat vaihtelevat viidestä eurosta 11 euroon. Keskihinta millä myymme on 6,5–7 euroa, sillä asiakkaat ostavat halvan pizzan lisäksi myös kalliimpia ruoka-annoksia, sanoo Bayraktar.

Nihat Bayraktar on laskenut, että osa tarjouksista ei ole tuottavia.

– Uskon, että neljän euron hintaisesta pizzasta ei jää katetta.

Pizzeria Adan omistaja on toiminut Suomessa yrittäjänä vuodesta 2002 lähtien, sitä ennen hän oli pizzayrittäjänä Turkissa.

Näin tunnistat harmaan talouden

Matkailu- ja Ravintolapalvelut yhdistys MaRan laskelmien mukaan alle 6,5 euroa maksavaa pizzaa ei voida myydä jatkuvasti, jos yritys huolehtii palkoista, veroista ja muista maksuista. Kampanjaluonteisesti hinta voi olla alempi. Tarvittaessa poliisin talousrikososasto tutkii heille annettuja ilmiantoja halpoja pizzoja myyvistä yrittäjistä.

On aivan oikein, että poliisi tutkii. Meillä kaikki on kunnossa.

Nihat Bayraktar

Harmaa talous (siirryt toiseen palveluun) on iso ongelma ravintola-alalla. Se aiheuttaa vakavaa haittaa alalla rehellisesti toimiville yrityksille. Harmaan talouden yrittäjä ei yleensä maksa veroja eikä vastaa muistakaan yhteiskunnallisista velvoitteista.

Ravintola-alalla harmaan talouden tunnistaa siitä, ettei ostosta lyödä kassaan ja aterian hinta on huomattavasti yleistä hintatasoa edullisempi. Harmaasta ravintolasta voi olla kyse myös silloin, kun samalla liikepaikalla toimiva ravintola vaihtaa tiheästi nimeään.