Brittihoitaja sairastui ebolaan uudestaan – tiettävästi ensimmäinen tapaus

39-vuotias sairaanhoitaja Pauline Cafferkey sai ebolatartunnan työskennellessään vapaaehtoisena Sierra Leonessa viime vuonna.

Ulkomaat
Sairaanhoitaja Pauline Cafferkey sai ebolatartunnan työskennellessään vapaaehtoisena Pelastakaa lapset -järjestön sairaalassa Sierra Leonessa viime vuonna.
Sairaanhoitaja Pauline Cafferkey sai ebolatartunnan työskennellessään vapaaehtoisena Pelastakaa lapset -järjestön sairaalassa Sierra Leonessa viime vuonna. Cafferkeyn perhe / EPA

Brittiläinen sairaanhoitaja on sairastunut ebolaan uudestaan, yhdeksän kuukautta ensimmäisen sairastumisensa jälkeen. Vaikka viruksen tiedetään säilyvän parantuneiden kehossa kuukausia, kyseessä on tiettävästi ensimmäinen tapaus, jossa sairaus puhkeaa uudestaan.

– Emme tiedä, miten ebola käyttäytyy toisella sairastumiskerralla, ja kun se uusiutuu näin voimakkaasti. Hänellä on ollut tämä virus kolme kertaa pidempään kuin edellisellä ennätyksen haltijalla, virologi Ben Neuman Readingin yliopistosta sanoo yleisradioyhtiö BBC:lle (siirryt toiseen palveluun).

Brittisairaala kertoi eilen keskiviikkona, että sairaanhoitajan tila on kriittinen. Hänet otettiin sairaalahoitoon viime viikolla.

– Tämä on huono uutinen, mutta se ei ole toivoton uutinen. Niin kauan kuin hän taistelee, hänellä on mahdollisuus, Reading sanoo.

39-vuotias sairaanhoitaja Pauline Cafferkey sai ebolatartunnan työskennellessään vapaaehtoisena Sierra Leonessa viime vuonna. Hän tuli sairastumisensa jälkeen erittäin tunnetuksi Britanniassa, ja hänelle myönnettiin pari viikkoa sitten Pride of Britain -palkinto. Se annetaan henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeutta haastavissa tilanteissa.

Lähteet: AFP