Märketin viimeinen majakanvartija: "Aika ei käynyt pitkäksi, mutta säilykeruokaan kyllästyi"

Karl-Erik Erikssonin työsarka alkoi Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitsevalla luodolla 1960-luvun alussa.

Kotimaa
Ihmisiä vierailemassa Märketin majakalla.
Pekka Väisänen

Ruotsin armeijan helikopteri lähestyy Ahvenanmeren keskellä sijaitsevaa Märketin luotoa. Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitsevalla luodolla työskentelevä majakanvartija Karl-Erik Eriksson ottaa yhteyttä helikopterin miehistöön.

Karl-Erik oli liian vaikea ja pitkä nimi sähköttää. Sitten muodostui nimi ”Kee”. Se on sopivan lyhyt sähköttää.

Karl-Erik Eriksson

Tapahtuneesta on aikaa jo kymmeniä vuosia, mutta Eriksson muistaa tilanteen edelleen selvästi.

– Pyysimme heitä kahville, mutta he sanoivat, ettei se onnistu. He olisivat joutuneet ylittämään maiden välisen rajan, joka kulkee luodon poikki. Näin he jäivät sitten ilman kahvia, Eriksson naurahtaa.

Karl-Erik Eriksson saapui Märketin luodolle majakanvartijaksi jo 60-luvulla. 130 vuoden ikään ehtineen Märketin viimeiseksi majakanvartijaksi jäänyt mies viihtyi omien sanojensa mukaan ”ulkona” heti alusta alkaen.

– Isäni työskenteli siellä majakkamestarina, ja hän halusi minut luodolle hoitamaan paperitöitä. Isäni ei pitänyt paperitöistä ollenkaan.

Radioharrastus poiki miehelle uuden nimen

Majakanvartijan työssä oli tärkeintä varmistaa, että majakan valo palaa jatkuvasti. Märketin majakka oli varustettu myös sumusireenillä.

Tietysti ajasta syntyi hyviä muistoja. Täytyy kuitenkin mennä eteenpäin. Ei kannata kaivata jotain, joka ei tule takaisin.

Karl-Erik Eriksson

– Sitä käytettiin vuorokauden ympäri, ei vain pimeällä. Koko ajan piti olla tarkkana, Karl-Erik Eriksson sanoo.

Työnteon ohella luodolla riitti vapaa-aikaa. 70-luvun alussa Erikssonista kehkeytyi innokas radioamatööri. Tuolloin hän kehitti itselleen myös nimen, jolla hänet tunnetaan paremmin vielä tänä päivänä.

– Karl-Erik oli liian vaikea ja pitkä nimi sähköttää.

– Sitten muodostui nimi ”Kee”. Se on sopivan lyhyt sähköttää. Pitkä-lyhyt-pitkä, lyhyt, lyhyt, Eriksson selvittää.

Purkkiruoka sai kaipaamaan mantereelle

Kee Eriksson myöntää, että majakanvartijan työ pienellä luodolla oli osittain yksinäisen miehen työtä.

– Ei minusta ole silti koskaan tuntunut ulkona yksinäiseltä. Olen aina viihtynyt itsekseni.

Mies seisoo Turun satamassa.
Karl-Erik Eriksson tunnetaan nykyään paremmin nimellä Kee Eriksson.Kalle Mäkelä / Yle

Majakalla työskenneltiin kahden viikon jaksoissa, joita seurasi aina viikko vapaata. Myrskyiseltä luodolta ei kuitenkaan päässyt aina pois.

– Pisin viettämäni aika siellä on viisi viikkoa. Minun aikanani joku joutui jäämään luodolle jopa seitsemäksi viikoksi.

Erikssonin mukaan Märketin luodolla riitti silti aina puuhaa. Vain tarjolla olleeseen ruokaan saattoi kyllästyä monen viikon oleskelun aikana.

– Säilykeruoka ei maistunut enää ollenkaan, ja maitokin pääsi loppumaan. Sen takia oli parempi, että pääsi ajoissa mantereelle, hän toteaa.

Vuonna 1977 Märketin majakanvartijan työn jättänyt Kee Eriksson ei kaipaa menneitä.

– Tietysti ajasta syntyi hyviä muistoja. Täytyy kuitenkin mennä eteenpäin. Ei kannata kaivata jotain, joka ei tule takaisin, hän sanoo.