Suomen nollakasvu meni taas elokuussa miinukselle

Tilastokeskuksen mukaan on tyypillistä, että tuotanto menee alaspäin parin nousukuukauden jälkeen.

talous

Suomen kausitasoitettu tuotanto – bruttokansantuote – laski jälleen elokuussa: reilut kaksi prosenttia vuodentakaiseen aikaan verrattuna.

Kaksi edellistä kuukautta tuotanto oli plussalla, ja Tilastokeskuksen mukaan on tyypillistä, että tuotanto menee alaspäin parin nousukuukauden jälkeen. Taantumasta on kyse, kun tuotanto on ollut miinuksella kaksi vuosineljännestä eli kuusi perättäistä kuukautta.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Ida Peltonen sanoo, että Suomen viime vuosien taloustilannetta voidaan kuvailla nollakasvuksi. Sitä on jatkunut vuodesta 2013 tähän päivään.

Lamalle ei ole virallista määritelmää. Tilastokeskuksesta kerrotaan, että lama on pitkään jatkunut taantuma. Siitä Suomessa ei ole kyse.

Varsinaiset bruttokansantuotelukemat Tilastokeskus kertoo neljännesvuosittain.