Mervi on mieluummin työtön kuin hoitoalan töissä: "Tämä on minun elämäni"

Sairaanhoitaja Mervi Venäläinen ei ota vastaan hoitoalan töitä, vaikka niitä olisi tarjolla. Suomen pahimpiin kuuluvalla työttömyysalueella Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä asuva Venäläinen irtisanoutui puolitoista vuotta sitten vakituisesta esimiestehtävästä, opiskeli vuoden teatteria ja etsii nyt töitä kulttuurialalta.

Kotimaa
Mervi Venäläinen Uuno-kissa sylissään.
Tanja Perkkiö / Yle

Sairaanhoitajalle olisi Suomessa töitä, mutta Mervi Venäläinen ei halua niihin töihin.

– Olen ansiosidonnaisella, enkä halua palata hoitoalan töihin, vaan etsin töitä kulttuurialalta, kertoo Venäläinen.

Mervi Venäläinen teki 15 vuotta sairaanhoitajan töitä, joista viimeiset 5 vuotta esimiestehtävissä, kunnes mitta tuli täyteen puolitoista vuotta sitten.

Rekrytoidessani uusia työntekijöitä huomasin myös valitettavasti, että hoitoalalle tullaan vain, koska siellä on töitä.

– Ala ei ole enää sama kuin silloin kun menin ensimmäiseen työpaikkaani. Kaikesta näkyy, miten kovaksi se on mennyt. Ja rekrytoidessani uusia työntekijöitä huomasin myös valitettavasti, että hoitoalalle tullaan vain, koska siellä on töitä.

Mervi Venäläinen pitää alaa rankkana, jos työstä ei saa muuta kuin rahallisen korvauksen. Hän koki itse, että elämä on iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina teatteriharrastuksen parissa. Ja Venäläisen mielestä mielekäs arki olisi tärkeintä.

– Ikävä kyllä näyttää siltä, että oppilaitoksilla on kova tarve pullauttaa tuutin päästä uusia hoitajia markkinoille. Minä en usko, että niitä töitä voi tehdä vain elannon vuoksi, latelee entinen sairaanhoitaja.

Väliaikainen tilanne

Perheenäidin ratkaisu irtisanoutua oli kova paikka taloudellisesti ja Venäläinen sanoo tiedostavansa, etteivät kaikki voi toimia näin, eikä yhteiskunta pyöriä, jos päätetään heittäytyä ansiosidonnaisen varaan.

Välillä mietin, että olenko lusmu.

– Toisaalta, kun opiskelin opintotuella ja -lainalla, huomasin miten vähällä ihminen voi tulla toimeen. Se on loppujen lopuksi valinnoista kiinni. Raha on hyvä asia, mutta en voi käydä töissä vain rahan takia, myös henkistä palkkaa on pakko saada, kertoo Mervi.

Syyllisyydentunteitakin Mervi Venäläisellä on.

– Olen kasvanut siihen, että työ määrittää ihmisen. Välillä mietin, että olenko lusmu. Toki ajattelen, että tämä on vain väliaikaista. Tietysti mietin sitäkin, että ihmisistä, jotka haluaisivat töihin, voi kuulostaa kamalalta, että tuo lesottaa miten kiva on olla työttömänä, mutta tämä on minun elämäni, Venäläinen pohtii.

Valtuutettu ja teatteriohjaaja

Mervi Venäläinen on sosialidemokraattien kunnanvaltuutettu Tohmajärvellä ja näkee tilastoja, joiden osa on. Tohmajärvellä on paljon pitkäaikaistyöttömiä ja nuoria on myös vailla työtä. Teatteriyhdistys hakee parhaillaan hankerahoitusta, jolla tuotaisiin kulttuurista eloa paikkakunnalle.

– En näe itseäni työttömyystilaston osana, vaikka siellähän minäkin olen. Toisaalta, haluan tuoda teatterin kautta tekemistä pitkäaikaistyöttömille ja nuorille, kertoo Tohmajärven teatteriyhdistyksen ohjaaja.