EU-raha turvapaikanhakijoiden kuluihin tulisi tarpeeseen – Nyt kunnat tyhjän päällä

Hallitus ilmoitti eilen hakevansa Euroopan unionilta 120 miljoonaa euroa turvapaikanhakijoiden kustannuksiin. Raha tulisi tarpeeseen, sillä valtion nykyinen budjetointi pahasti alimitoitettu.

Kotimaa
Irakilaisia turvapaikanhakijoita Leväsen palvelukeskuksen edessä.
Sakari Partanen / Yle

Hallitus ilmoitti eilen hakevansa Euroopan unionilta 120 miljoonaa euroa turvapaikanhakijoiden kustannuksiin. Raha tulisi tarpeeseen, sillä valtion ensi vuoden budjetointi turvapaikahakijoiden kulujen hoitoon on pahasti alimitoitettu. Budjetissa rahaa on varattu reilut 110 miljoonaa euroa. Se riittää noin 8 700 myönteisen turvapaikkapäätöksen saajan kustannusten kattamiseen.

Suomeen on viimeisten ennusteiden valossa tulossa tänä vuonna jopa 35 000 turvapaikanhakijaa. Se tarkoittanee myönteistä päätöstä noin 15 000 turvapaikanhakijalle.

Kunnat vastaavat palveluista

Turvapaikansaajien asumisen ja koulutuksen hoito jää kuntien järjestettäväksi. Valtio on sitoutunut maksamaan kulut kahden ensimmäisen vuoden ajalta. Nyt näyttää siltä, että rahat loppuvat alkuunsa ja kunnat joutuvat käymään omalla kukkarolla, että saavat katettua valtiolle kuuluvat kustannukset.

– Monet kunnat ovat pikkasen tyhjän päällä tällä hetkellä. Esimerkiksi kunnan koulutoimi on mitoitettu tietylle määrälle ja sitten ollaat tällaisessa tilanteessa ja rahoitus on vielä osin epäselvää. Raha varmasti tulee valtiolta, mutta siihen voi tulla pahoja viiveitä, Suomen kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento sanoo.

Vuorento povaa, että valtio joutuu kattamaan kasvavat menot lisäbudjetilla.

Vuorennon mukaan tilanne on niin poikkeuksellinen, että olisi syytä perustaan pikimiten valtion ja kuntien yhteinen kriisiryhmä ratkomaan pulmia.

– Ruotisssa on jo tehty kuntien ja valtion yhteinen toimikunta ratkomaan asiota. Tämä tilanne puhuttaa kunnissa, Vuorento valottaa.