1. yle.fi
  2. Uutiset

Virkattu treenitissi voi auttaa, jos vauvan suu ja äidin nänni tuntuvat olevan eri paria

Tuoreiden äitien imetysongelmiin haetaan apua treenitisseistä. Virkattuja tai neulottuja rintapampuloita kerätään parhaillaan Tampereen yliopistollisen sairaalan imetysohjaukseen. Idea keräykseen lähti bloggarin omista kokemuksista.

Kotimaan uutiset
Virkatut tissit korissa
Marko Melto / Yle

Kun tuore äiti opettelee imettämään, se on pääasiassa äidin ja lapsen välinen juttu. Aina imettäminen ei kuitenkaan suju niin kuin Strömsössä, ja se voi olla äidille kova paikka. Apua toki annetaan jo sairaalan osastolla, mutta moni kokee, että lisääkin olisi mukava saada.

Treenitissikampanjan "äidin", nokialaisen käsityöbloggarin Marika Hellevaaran imetyksen alku sujui hyvin.

– Vauva otti hanakasti tissistä kiinni synnytyssalissa ja rupesi imemään sitä.

Ongelmat alkoivat myöhemmin. Marika Hellevaara oli päättänyt, että hän imettää lapsensa. Nyt edessä olikin tuskien taival.

On olemassa hyvin erikokoisia nännejä. Virkatulla tissillä voi näyttää, miten sen sinne suuhun saisi niin, että imuote olisi hyvä.

Marika Hellevaara

– Kun vauva rupesi kellastumaan, sille piti antaa lisämaitoa. Tuttipullosta maitoa tuli helpommin kuin tissistä, jolloin vauvan imuote meni huonommaksi. Sitä myönten rinnan pää meni rikki ja vuosi verta reilun kuukauden verran. Yritin kuitenkin parhaan kykyni mukaan saada hommaa toimimaan, koska olin aina haaveillut vauvan imettämisestä.

Varsinaiset ongelmat eivät olleet pinnassa vielä synnytyssairaalassa, kertoo Marika Hellevaara.

– Sieltä sain kyllä neuvoja, mutta kun kotiuduimme, olisin kaivannut enemmän tukea terveydenhuollon puolelta, neuvolasta.

Virkkaajat avuksi

Marika Hellevaara pitää blogia ja vetää kampanjaa, missä virkattuja tissejä tehdään ja lahjoitetaan synnytysosastoille.

Marika Hellevaara virkkaa
Marko Melto / Yle

– Näitä virkattuja tissejä voi käyttää sairaalassa tai neuvolassa imetysohjaukseen. Niitä voivat käyttää apuna kätilöt, terveydenhoitajat ja muut, jotka neuvovat synnyttäneitä äitejä. Tai vähän myöhemmässä vaiheessa siellä neuvolassa.

Pyöreitä, vanulla täytettyjä pallukoita tehdään monenlaisia, jotta ne sopivat erilaisille äideille, sanoo Hellevaara.

– On olemassa hyvin erikokoisia nännejä. Kun vauva syntyy, sillä on aika pieni suu eikä se välttämättä ole yksi yhteen nännin kanssa. Virkatulla tai neulotulla tissillä voi sitten näyttää, miten sen sinne suuhun saisi niin, että imuote olisi hyvä.

Ideasta kampanjaksi

Treenitissikampanja lähti liikkeelle imetyksen peruskurssilta, jossa Marika Hellevaaran mukaan oli ihmisiä, jotka ovat hyvin kiinnostuneita imettämisestä.

Ei ole niin nökönuukaa, kuinka monta silmukkaa siitä tissistä löytyy. Pääasia on, että se näyttää tissiltä

Marika Hellevaara

– Sieltä sain idean, että mitä jos rupeaisi keräämään Taysiin näitä tissejä. Imettäminen on kuitenkin Suomessa suhteellisen vähäistä. Mietin, miten voisi saada tukea siihen, että imetysluvut nousisivat vähän.

Kampanja, jossa kerätään virkattuja ja neulottuja tissejä, keskittyy tällä hetkellä Taysiin. Mutta sitä voisi laajentaa koko Suomeenkin, jos innokkaita virkkaajia löytyy, arvioi Hellevaara.

– On ajateltu niin, että jos näitä tissejä tulee niin paljon, ettei Taysissa tarvita kaikkia, jaettaisiin niitä Pirkanmaan alueen neuvoloihin. Mutta toki, olisihan se hienoa, että kaikissa Suomen synnytyssairaaloista ja neuvoloista löytyisi tällaisia tissejä.

Monen värisiä ja mallisia tissejä

Treenitissit voivat muistuttaa väritykseltään aitoja, mutta ne voivat olla myös ihan muuta – vaikkka neonvihreitä tai keltaisia, sanoo Marika Hellevaara.

– Olen itse tehnyt sellaisen, missä on ruskea nänni ja musta tissi. Ja olen nähnyt vähän tummemman ruskean värisiä tissejä. Eli mikä jottei, niitä voi olla ihan minkä värisiä vaan.

Virkattuja tissejä korissa
Marko Melto / Yle

Marika Hellevaaranblogissa (siirryt toiseen palveluun)on käsityöohjeita monenlaisille rintatyypeille.

– Sieltä löytyy ohje tällaiseen tavanomaiseen tissiin, jossa nänni on vähän pystyssä. Sitten on semmoisen ohje, missä on tasainen nännipiha ja sisäänpäin kääntynyt nänni.

– Eikä ole niin nökönuukaa, kuinka monta silmukkaa siitä tissistä löytyy, ei niitä kukaan laske. Pääasia on, että se näyttää tissiltä.

Lue seuraavaksi