Lukijat hermostuivat kisatyttökohusta: "Mielensäpahoittajia tässä maassa riittää"

Kisatyttö on sukupuolten tasa-arvoa nakertava titteli, sanoo osa Ylen lukijoista. Toisten mielestä urheilukisoissa voi olla kisatyttöjä, jos on myös kisapoikia. Keskustelu sai alkunsa siitä, kun Lahden MM-hiihtojen kisatyttöhakua kritisoitiin seksismistä ja tytöttelystä.

Osallistu
Kisatytöt Salpausselän kisoissa maaliskuussa 2014
Meeri Niinistö / Yle

Osa Ylen lukijoista pitää kisatyttö-termiä vanhanaikaisena, seksistisenä ja käsittämättömänä. Toisten mielestä perinteikäs titteli on edelleen käyttökelpoinen ja keskustelu sen sopivuudesta on lähinnä huvittavaa.

Kysyimme lukijoilta, onko kisatyttö-titteli aikansa elänyt vai ei.

Lahdessa vuonna 2017 järjestättävien MM-hiihtojen kisatyttöhakua kritisoitiin viime viikolla tiukkasanaisesti Opiskelijoiden liikuntaliiton blogissa. Kisaorganisaatio reagoi kritiikkiin nopeasti ja avasi haun naisten lisäksi miehille sekä aloitti yleisökilpailun, jolla haetaan uutta nimikettä kisojen pr-tehtävissä toimiville henkilöille.

Moni Ylen lukija pitää muutoksia tarpeellisina.

– Se on yksi askel kohti tasa-arvoa. Tosin todellinen tasa-arvo urheilussa saavutetaan vasta sitten, kun ei ole mitään sukupuolijakoa noissa kilpasarjoissakaan, Yleinen sarja kaikille -nimimerkki sanoo.

– Useissa urheilukisoissa maailmalla rekrytoidaan vapaaehtoisia ja ehkä lajia itse harrastavia nuoria. Tuntuu ihan käsittämättömälle, että Suomessa puhutaan kisatytöistä, nimimerkkiMolempi parempikirjoittaa.

Tuntuu ihan käsittämättömälle, että Suomessa puhutaan kisatytöistä.

Nimimerkki Molempi parempi

– Perinteet, nuo taantuman parhaat kaverit. Kisatyttö on seksismiä, vaikka ei pahimmasta päästä. Samalla logiikalla erinäisillä makeisilla olisi edelleen rotuun viittaavia nimiä, mutta onneksi jossain on sentään menty eteenpäin, _Vissy _sanoo.

Lukija: Teennäistä pelleilyä

Osa lukijoista pitää keskustelua kisatytöistä turhana. Nimimerkki Jee heittää, että vaihtoehto kisatytölle voisi olla vaikka sukupuoleton robotti.

– Miten olisi vaikka sukupuolettomaksi muovailtu, plastiikkakirurginen kisanukkerobotti Omniholic?

Miten olisi vaikka sukupuolettomaksi muovailtu, plastiikkakirurginen kisanukkerobotti?

Nimimerkki Jee

Nimimerkki Kyllä toivoo, että sukupuolten tasa-arvoa nostettaisiin esille muissakin työtehtävissä.

– Hyvää kehitystä – ja varmaan joku erittäin moraalinen tasa-arvotaho huolehtii, että muualla työelämässä otetaan säntillisesti mallia tästä ennakkotapauksesta. Eihän kukaan voi enää nykyaikana syrjiä yli viisikymppisiä miehiä työhönotossa esim. nuorten naisten hyväksi...

– Tasa-arvoajatuksella pelleilijät jälleen tavoittelemassa teennäisyyden uusia maailmanennätyksiä, Keisarittaren uudet vaatteet -nimimerkki sanoo.

Nimimerkki _Ongelmia _sanoo, että tasa-arvoasioista tehdään ongelmia turhaan.

– Tämä on tätä puuhaa, jossa koko ajan etsitään joka asiasta ongelmaa. Jos kisatytöissä piilisi joku ongelma, se olisi vuosien varrella näkynyt etsimättäkin. Varmaan näiden "tasa-arvoisen avioliiton" etsijöiden puuhaa. Nykytouhun vuoksi olen jättänyt menneisyyteen nais- ja miesvessojen erottelun. Käytän kumpaa vaan, mikä sattuu ensin kohdalle ja on vapaa. Kehoitan kaikkia toimimaan samoin.

"Hyvin voidaan hakea kisatyttöjä, jos samalla haetaan kisapoikia"

Moni lukijoista piti kisatyttöä edelleen sopivana tittelinä urheilukisoissa esimerkiksi palkintoja jakaville ja muuten edustustehtävissä toimiville henkilöille.

Jos kisatytöissä piilisi joku ongelma, se olisi vuosien varrella näkynyt etsimättäkin.

Nimimerkki Ongelmia

– Kisatyttö on ihan oikea nimitys nimenomaan, koska he ovat naispuolisia tyttöjä. Tietysti sinne voisi myös hakea kisapoikiakin, mutta ovatko pojat halukkaita lähtemään näiden kisatyttöjen hommiin? nimimerkki Mielipide pohtii.

– Kaunis, nuori ja sporttinen nainen on luonnonvara, jolla nyt vaan on tietty markkina-arvo samalla tavalla kuin esimerkiksi kullalla. Se ei tule muuttumaan kateellisten ininän seurauksena. Jotkut tuntuvat nauttivan siitä, että saavat olla esillä ja huomion keskipisteenä. Mitäpä se oikeastaan muille kuuluu, Maailmanparantaja sanoo ja jatkaa:

– Jos haluaa itsekin olla kaunis ja sporttinen niin sehän onnistuu helposti. Lenkkarit vaan jalkaan ja lenkille. Muutaman kuukauden päästä sitä saattaa itsekin päästä kisatytöksi johonkin...

Lukijat huomauttavat, että molemmille sukupuolille pitäisi tarjota mahdollisuus osallistua tehtäviin.

– Hyvin voidaan hakea kisatyttöjä, jos samalla haetaan myös kisapoikia. Tasamäärät, niin kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltään ja kaikille on silmänruokaa. Koska kisatytöt ovat yleensä perusheteromissimuottiin sopivia, niin pojatkin sitten perusheteromallinuorukaisia. Problem solved?Tytöt ja pojatsanoo.

Jos joku haluaa palkata kisatyttöjä, mitäs se muille kuuluu.

Nimimerkki Kullervo & Kyllikki

– Mielensäpahoittajia tässä maassa riittää. Kisatyttö-titteli on ihan ookoo, kunhan kisatytöksi valitaan tyttö. Tasa-arvon nimissä voitaisi valita myös kisapoika, joka ei olisi kisamies. Ei kai siihen mitään seksismiä liity? Eiköhän semmoinen ole kunkin omassa päässä, jos on ollakseen. Eivät ne siellä nakuna ja seksiobjekteina kuitenkaan kuljeskele eikä kai ole tarkoituskaan. Olen suhtautunut kisatyttöihin iloisina piristyspillereinä, Positiivisuutta pohtii.

– Suomi on kummallinen maa. Miksei yritys, yhteisö tai yksityinen saisi hakea ja palkata haluamiaan henkilöitä haluamillaan kriteereillä? Miksi joku kolmas osapuoli tunkee väliin omine mielipiteineen? Emmekös me kaikki saa olla eri mieltä keskenämme ilman, että kukaan on väärässä? Ei omaa kapeaa näkökulmaansa saisi tyrkyttää muille ainoana hyväksyttävänä tapana ajatella. Jos joku haluaa palkata kisatyttöjä, mitäs se muille kuuluu, nimimerkki Kullervo & Kyllikki sanoo.