Koe uusi yle.fi

Kyläyhdistys puolustaa kaupungin viimeistä puutaloidylliä Seinäjoella

Seinäjoen ydinkeskustan tuntumassa sijaitsee puutaloidylli, jonka asukasaktiivit ovat huolestuneita alueen asemakaavasta. Kyläyhdistys haluaisi asemakaavan, jossa rajattaisiin, millaisia rakennuksia Kapernaumiin saa rakentaa. Toiveissa on alueen kokoista ja näköistä rakentamista, mutta kaava sallii nyt kaikenlaisen rakentamisen.

kyläyhdistykset
Puutalo Seinäjoen Kapernaumissa.
Mirva Ekman/Yle

Seinäjoen ydinkeskustan läheisyydessä sijaitsee pääasiassa puuomakotitaloista koostuva asuinalue Kapernaumi. Siellä kyläyhdistys on huolestunut alueen nykyisestä asemakaavasta.

Asuinalueen aktiivit haluaisivat säilyttää puutaloidyllin, puutarhamaisuuden ja alueen omaleimaisuuden, mutta nykyinen asemakaava mahdollistaa rivi- ja kerrostalojen rakentamisen. Lisäksi talojen ulkonäölle ei ole asetettu kaavassa vaatimuksia.

– Me emme tiedä millaista rakentamista tälle alueella tullaan tulevaisuudessa suosimaan. Ymmärrämme, että on paineet rakentaa tehokkaasti, mutta onko tämä juuri se paikka, jolla kaupungin asuntopula ratkaistaan ja rakennetaan korkeita kerrostaloja. Haluamme säilyttää lapsenlapsillemme hienon historiallisen osan Seinäjokea, kertoo Kapernaumin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Rintala.

Puutaloja Seinäjoen Kapernaumissa.
Mirva Ekman/Yle

Uusia kerrostaloja tulossa

Kapernaumin alueelle on tehty 1970-luvulla muutamia kerrostaloja ja sen jälkeen on noussut muutamia rivitaloja. Alkuperäisestä maisemasta poikkeavia taloja on kyläyhdistyksen mukaan noin kymmenkunta. Nyt alueen laidalla kulkevan Ruukintien varteen on suunnitteilla uusia kerrostaloja.

– Vanhempia taloja on purettu pois ja tilalle on tulossa tällä kertaa kolme kerrostaloa. Näihin taloihin on haettu kaavasta poikkeavasti kerrosmääräksi viittä, kuutta ja seitsemää kerrosta, kertoo kyläyhdistyksen hallituksessa istuva Ari Saunamäki.

Puutalo Seinäjoen Kapernaumissa.
Mirva Ekman/Yle

– On karun näköistä, miten ne istuvat sitten pienien puutalojen viereen. Jos katsot omasta pihasta ja vieressä nousee seitsemän kerrosta ylöspäin, niin ei se istu tälle alueelle. Toivoisin alueen kokoista uudisrakentamista ja tarvittaessa puukerrostaloja, toteaa Leena Rintala.

Keskusteluja kaupungin eri tahojen kanssa

Kyläyhdistyksen aktiivit ovat käyneet puhumassa puutaloidyllin puolesta usealle Seinäjoen kaupungin taholle. Leenan ja Arin mukaan virkamiehet ymmärtävät kyläyhdistyksen mielipiteet. Myös osa poliittisista päättäjistä on asuinalueen aktiivien kanssa samaa mieltä. Välillä on tullut myös takapakkia.

– Poliittisille päättäjille pitäisi viedä vielä tietoa lisää, jotta heillä olisi tietoa, jonka varassa voi tehdä päätöksiä, ettei tehdä fiilispohjalta, sanoo Ari Saunamäki.

Puutaloja Seinäjoen Kapernaumissa.
Mirva Ekman/Yle