FIS vahvisti - Lahden maailmancup vaakalaudalla

Kansainvälisen hiihtoliiton pääsihteeri Sarah Lewis vahvistaa tiedot Lahden maailmancupin osakilpailujen jatkon epävarmuudesta. Ratojen turvallisuuteen vaaditaan lisää panostuksia.

urheilu
Salpausselän mäkimonttu
Tomi Hänninen

Lahdessa vierailulla oleva Kansainvälisen hiihtoliiton pääsihteeri Sarah Lewis on vahvistanut Lahden pelot maailmancupin osakilpailujen mahdollisesta menettämisestä.

– Radalla on kohtia, joissa urheillijoiden turvallisuus voi olla vaarassa, sanoo Lewis.

Lahden hiihtostadionin tunnetuimpiin kohtiiin kuuluvassa J-mutkassa on vuosien saatossa nähty usein kaatumisia. Lewis ei kuitenkaan tarkemmin kohdenna, miltä osin rata ei täytä turvallisuusvaatimuksia.

– Joissain paikoissa on liikaa vauhtia ja liikaa urheilijoita yhtä aikaa. Näihin asioihin on kiinnitettävä huomiota.

FIS:n alustavassa maailmancup-kalenterissa vuosille 2017–18 ja 2018–19 on merkitty maaliskuulle kaksi osakilpailua Suomeen, mutta Lahden kohdalla on perässä kirjaimet TBD ja TBC. Merkinnöillä tarkoitetaan, että päätös osakilpailujen pitämisestä päätetään vasta myöhemmin.

Lahdessa kunnostetaan ja uusitaan parhaiillaan niin mäkihyppyreitä kuin hiihtostadionia vuoden 2017 MM-kilpailuja varten.