Öljyjätit lupasivat vastustaa ilmastonmuutosta – konkreettiset lupaukset jäivät vähiin

Maailman kymmenen johtavan öljy-yhtiön kokous tunnusti, että nykyiset kasvihuonekaasupäästöt ovat liiallisia. Öljyjohtajien Pariisin kokous tuotti kuitenkin vähäisesti kouriintuntuvia sitoumuksia.

Luonto ja ympäristö
Valokuva Mol Plc`n öljykentältä Unkarista maaliskuussa 2015.
Zsolt Czegledi / EPA

Pariisissa koolla olleet suurten öljy-yhtiöiden johtajat lupaavat toimia sen eteen, ettei ilmaston lämpeneminen ylittäisi kriittisenä pidettyä kahden asteen rajaa. Öljy-yhtiö BP:n toimitusjohtaja Bob Dudley myönsi, että kasvihuonekaasupäästöt ovat tällä hetkellä auttamatta liian suuria.

Kokoukseen osallistuneet BG Group, BP, Eni, Pemex, Reliance Industries, Repsol, Saudi Aramco, Shell, Statoil ja Total edustavat noin viidennestä maailman kaasun ja öljyn tuotannosta. Sen sijaan Exxon Mobil ja Chevron jättäytyivät aloitteen ulkopuolelle.

Yhtiöt vaativat joulukuussa pidettävästä YK:n Pariisin ilmastokokouksesta tehokasta sopimusta. Itse yhtiöt lupasivat esimerkiksi korvata kivihiiltä maakaasulla.

– Siirrymme öljystä maakaasuun osassa liiketoimintaamme. Uskon, että maakaasu on keskeisessä roolissa, kun hiilidioksidipäästöjä pitää tulevaisuudessa vähentää, öljy-yhtiö Repsolin toimitusjohtaja Josu Jon Imaz sanoi.

Yhtiöt myös lupasivat vähentää niin sanottua soihdutusta eli öljylähteistä höyrystyvän kaasun polttamista sekä öljynjalostuksessa syntyviä metaanipäästöjä. Täsmällisiin prosenttitavoitteisiin yhtiöt eivät sitoutuneet.

– Öljyjätit siis tunnustivat muutoksen välttämättömyyden, mutta konkreettiset ja selkeästi mitattavat sitoumukset jäivät aika vähäisiksi, kokousta seurannut Ylen toimittaja Annastiina Heikkilä raportoi Pariisista.

Ympäristöjärjestöt epäilevät yhtiöiden vilpittömyyttä

Ympäristöjärjestöt ovat jo ehtineet kritisoida öljyjättejä kauniista puheista, mutta vähäisistä teoista. Ympäristöjärjestö Greenpeace epäili voimakkaasti yhtiöiden ilmastopyrkimysten aitoutta.

– Tämän julkilausuman takana olevat öljy-yhtiöt ovat vuosien ajan lobanneet tehokkaan ilmastopolitiikan murentamiseksi, jokaisella niistä on liikesuunnitelma, joka johtaisi vaaralliseen globaaliin lämpenemiseen, mutta yhtäkkiä ne toivovat meidän pitävän niitä osana ratkaisua pikemminkin kuin ongelmaa, Greenpeacen aktivisti Charlie Kronick ihmetteli.

Useat ympäristöjärjestöt kampanjoivat sen puolesta, että sijoittajat luopuisivat fossiilisia polttoaineita tuottavien yhtiöiden osakkeista. Esimerkiksi viime kesänä Norjan valtion eläkerahasto teki juuri näin.

– Kyllä kyse varmasti on pitkälti imagosta. Öljy-yhtiöt ottivat näin julkisuuden omiin käsiinsä ja pyrkivät ikään kuin pyristelemään irti tästä ilmastotalkoiden pahiksen roolistaan, arvioi toimittaja Annastiina Heikkilä Pariisista.

– Lisäksi öljyn maailmanmarkkinahinta on laskenut ja öljy-yhtiöiden kannattavuus uhkaa sekin laskea. Siinä mielessä kyse on kyllä julkisuuspelin lisäki myös muutoksentarpeen aidosta tiedostamisesta.

Lähteet: AFP, AP, Reuters