SvD: Ruotsin poliisi menetti otteensa turvapaikanhakijoista

Ruotsalaislehden mukaan Ruotsin poliisi menetti hallinnan maan sisäisestä ulkomaalaisvalvonnasta syyskuussa. Lehden tietojen mukaan turvapaikkaa hakevien ihmisten runsaus aiheuttaa järjestyshäiriöitä eri puolilla maata.

Turvapaikanhakijat kävelivät Tanskan ja Ruotsin välisellä moottoritiellä maanantaina. Kuva: Bax Lindhardt / EPA

Ruotsin poliisi on menettänyt turvapaikanhakijatilanteen hallinnan. Tieto perustuu Svenska Dagbladet (siirryt toiseen palveluun) -lehden haltuunsa saamiin poliisihallinnon sisäisiin asiakirjoihin.

Lehden mukaan poliisi on syyskuusta saakka määritellyt turvapaikanhakijoiden tulon "erityiseksi tapahtumaksi", jonka perusteella sisäinen ulkomaalaisvalvonta on priorisoitu poliisin yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi. Valvonta ei kuitenkaan toimi.

SvD:n mukaan poliisin sisäiset raportit ja muistiot paljastavat, että poliisi menetti syyskuun puolivälissä kontrollin maan sisäisestä ulkomaalaisvalvonnasta.

Raportit: Turvallisuustilanne heikentynyt

Poliisin asiakirjojen mukaan hallitsematon turvapaikanhakijoiden maahantulo ja pula majoituksesta aiheuttavat turvallisuuteen liittyviä välikohtauksia ja järjestyshäiriöitä kaikilla alueilla.

Esimerkiksi Tukholmaan saapuu päivittäin satoja turvapaikanhakijoita. Poliisin voimavarat eivät kuitenkaan riitä heidän valvontaansa. Lisäksi jo syyskuun puolivälissä maahanmuuttoviraston majoitustilat olivat täynnä.

Turvapaikanhakijat ovat kuuma poliittinen kysymys myös Ruotsissa. Esimerkiksi maltillinen kokoomus haluaisi ottaa käyttöön väliaikaiset rajatarkastukset. Ruotsin hallituksen mukaan poliisin ja maahanmuuttoviraston tulisi suositella rajavalvonnan kiristämistä, jos sellaista tarvitaan.

Rajatarkastukset käyttöön?

Keskiviikkona pääministeri Stefan Löfven sanoi Ruotsin parlamentissa, että sisäistä ulkomaalaisvalvontaa tullaan kiristämään. SvD:n mukaan poliisin sisäiset asiakirjat maalaavat erilaisen kuvan tilanteesta.

Lehden tietojen mukaan Kansallisen operatiivisen osaston eli entisen keskusrikospoliisin sisällä on keskusteltu rajatarkastuksista. Poliisiviranomaiset eivät kuitenkaan ole ehdottaneet tarkastusten käyttöönottoa hallitukselle.

Nimettömänä esiintyvä lähde arvioi SvD:lle, että vallitsevan mielipiteen mukaan Ruotsi ei välttämättä edes pystyisi sulkemaaan ja valvomaan rajojaan. Parin päivän jälkeen rajavalvonnan epäonnistuminen olisi selvä kaikille.