Koe uusi yle.fi

Sisäleikkipuistoilla menee lujaa – "Pomppulinnat, jotka laitetaan töpselistä seinään, eivät enää riitä"

Koulujen loma-ajat ovat sisäleikkipuistoille vilkkainta sesonkia. Syyslomalla Hoplopin kävijämäärät moninkertaistuvat, sanoo toimitusjohtaja Tomi Pulkki.

Kotimaa
Lapsia liukumäessä
Yle

Vantaan Hoplopissa syyslomapäivää viettäviltä Emmi (8) ja Niilo (6) Sipilältä ei näytä virta loppuvan lainkaan. Lopulta sisarukset pysähtyvät hetkeksi antamaan lyhyen haastattelun.

Emmin mielestä sisäleikkipuistossa on kivaa, koska siellä saa liikkua.

Tyttö
Emmi Sipilän mielestä parasta Hoplopissa on liukumäkiYle

– Kaikki on täällä aika kivaa, mikään täällä ei ole tylsää, hehkuttaa Niilo.

Poika
Niilo Sipilän mielestä sisäleikkipuistossa mikään ei ole tylsää.Yle

Myös sisäliikuntapuistoilla menee tällä hetkellä lujaa. Talouden epävarmuus ei näytä niitä vaivaavan. Uusia aktiviteettipuistoja on avattu viime vuosina runsaasti – ja lisää on suunnitteilla. Suomessa on tällä hetkellä arviolta jo yli 60 sisäleikkipaikkaa.

Määrä on kasvanut nopeasti, sillä ensimmäiset sisäleikkipuistot tulivat Suomeen vasta kymmenisen vuotta sitten.

Hoplop suunnittelee viiden uuden puiston avaamista

Esimerkiksi Hoplop-ketju, josta pääomasijoitusyhtiö Intera Partners hiljattain osti enemmistöosuuden, aikoo kasvattaa toimintaansa rajusti.

Ensi vuonna meille tulee viisi uutta puistoa ja samaan aikaan tulemme kiihtyvällä tahdilla uudistamaan olemassa olevia puistoja.

Tomi Pulkki

– Ensi vuonna meille tulee viisi uutta puistoa, ja samaan aikaan tulemme kiihtyvällä tahdilla uudistamaan olemassa olevia puistoja, lupaa Hoplopin toimitusjohtaja Tomi Pulkki.

Uusia aktiviteettipuistoja ovat viime aikoina avanneet myös esimerkiksi Superpark ja Huimala. Lisäksi Helsinkiin on aukeamassa vuodenvaihteessa sisätrampoliinipuisto Rush ja Turkuun ensi vuonna uusi Superpark. Kaikki kolme tavoittelevat pienten lasten lisäksi myös varttuneempaa asiakaskuntaa.

– Meidän sisältösuunnitelmat ja aktiviteetit on tarkoitettu koko perheelle. Meillä on lapsille suunnattuja aktiviteetteja, mutta meillä on myös teineille, aikuisille ja mummoille ja vaareille tekemistä, Vantaan Superparkin puistonjohtaja Sami Suominen selittää.

Helsingin Ruoholahdessa toimivan Hupipuisto Snadistadin toimitusjohtaja Tarmo Kirjonen uskookin, että uudistuminen on alalla tärkeää.

– Kyllähän tässä on jo nähty, että ei riitä enää, että on pomppulinnat jotka laitetaan töpselistä seinään. Varmasti toimiala tulee muuttumaan aika paljon ja uskon, että muutos on aika lailla pysyvä olotila toimialalla, Kirjonen sanoo.

Kilpailu ei näy hinnoissa

Vaikka alalle on tullut viime vuosina uusia toimijoita, kiristyvä kilpailu ei tunnu näkyvän pääsylippujen hinnoissa. Esimerkiksi Superparkin päivän sisäänpääsystä saa pulittaa 19 euroa. Huimalassa sisäänpääsy maksaa enimmillään jopa 25 euroa.

Lapsia leikkimässä
Yle

Aktiviteettipuistojen johtajat ovatkin sitä mieltä, että kovin kilpailu ei tule alan sisältä, vaan kilpailua käydään ennemminkin muiden vapaa-ajanviettotapojen kanssa.

Yhden toimipaikan Snadistadi ei myöskään pelkää laajenevan Hoplopin jyräävän alleen pienemmät kilpailijansa.

– Pikemminkin hyvä, että sisäpuistot ja tällainen hupipuistomaailma tulevat tutuiksi ihmisille ja ihmiset oppivat tällaisia sisäpaikkoja käyttämään. Mielestäni se on vain ja ainoastaan hyvä asia, Kirjonen sanoo.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Egypti

Egyptin media: Ainakin 200 kuollut hyökkäyksessä moskeijaan

Black Friday

Kulutushysteria oli liikaa – osa kauppiaista nousi kapinaan mustaa perjantaita vastaan: "Älä kuluta, osta laatua"

Tuomiot

Morfiinihoitajalle ehdollista lääkevarkaudesta – käytti itse sairaan lapsen kipulääkkeitä ja laittoi tilalle vettä

Välikysymyskeskustelu

Vihervasemmistolta välikysymys eriarvoistumisesta – muu oppositio tunnustaa ongelman, mutta ei ratkaisumalleja