Raportti: CIA kidutti syytöntä vankia poikabändimusiikilla

Kansalaisoikeusjärjestö ACLU:n mukaan korvia särkevällä volyymilla soitetun Westlifen siirappisen My Love -hitin lisäksi tansanialaismiestä hakattiin, roikotettiin katosta ja pidettiin nälässä. Vuosien vankeudesta vapautunut mies kärsii edelleen kidutuksen aiheuttamista vaurioista.

Ulkomaat
Ihmisoikeusjärjestö demonstroi vesikidutuksen vaikutuksia vapaaehtoiseen koehenkilöön Washingtonissa.
Ihmisoikeusjärjestö demonstroi vesikidutuksen vaikutuksia vapaaehtoiseen koehenkilöön Washingtonissa.Matthew Cavanaugh / EPA

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on käyttänyt terrorismista epäiltyjen vankien kiduttamiseen muun muassa poikabändien imeliä hittejä. Yhdysvaltalaisen kansalaisoikeusjärjestön ACLU:n raportin (siirryt toiseen palveluun) mukaan yhtenä kuulustelukeinona CIA on soittanut irlantilaisen Westlife-yhtyeen My Love (siirryt toiseen palveluun) -laulua korvia särkevällä volyymilla.

Raportissa kerrotaan, kuinka kyseisen laulun jatkuvalla soittamisella kuulustelijat yrittivät murtaa muun muassa Somaliassa vuonna 2003 kiinni otetun tansanialaisen Suleiman Abdullahin, jolta yritettiin saada tietoja matkasta Somaliaan. Westlifen laulun huudattamisen lisäksi afganistanilaisessa vankilassa kuulusteltua Suleiman Abdullahia kidutettiin jääkylmällä vedellä, hakkaamisella ja katosta roikuttamisella sekä syömisen ja nukkumisen estämisellä. Tällainen kidutus jatkui ACLU:n mukaan yli kuukauden ajan.

Kuulustelijat kertoivat valinneensa Westlifen rakkauslaulun erityisesti Suleiman Abdullahille, sillä tämä oli avioitunut vain kaksi viikkoa ennen CIA:n vangiksi joutumistaan.

Vanki menetti terveytensä ja vaimonsa

Lopulta psyykkisesti murtunut Abdullah yritti tehdä itsemurhan. Tämän jälkeen hänet siirrettiin uuteen vankilaan Afganistanissa ja kidutus lieveni jonkin verran. Silti vankeus jatkui vielä vuosia. Vapaus koitti lopulta viiden vuoden vankeuden jälkeen vuonna 2008. Suleiman Abdullahia vastaan ei koskaan nostettu syytteitä.

ACLU:n raportissa kerrotaan, että kotiinsa Sansibarille palannut Suleiman Abdullah kärsii edelleen sekä psyykkisistä että fyysisistä vammoista CIA:n kidutuksen seurauksena. Vaimoaan hän ei ole onnistunut löytämään vankeudesta vapauduttuaan.

CIA käytti kidutukseksi sittemmin todettuja kuulustelukeinoja vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen tietojen nyhtämisessä terroriepäillyiltä. Monet näin saadut tunnustukset ovat myöhemmin osoittautuneet perättömiksi.

ACLU on haastanut CIA:n kuulustelukeinojen laadintaan osallistuneet psykologit oikeuteen Yhdysvalloissa.