Uusien pakolaisten vastaanottokeskusten sijainti salataan Ruotsissa – syynä tuhopolttojen pelko

Etelä-Ruotsissa poltettiin viime viikolla kolme rakennusta, joihin oli tarkoitus majoittaa pakolaisia.

turvapaikanhakijat
Kuva tulipalosta Ruotsin Ljungbyssa. Paikkaan oli tarkoitus asuttaa pakolaisia.
Kuva tulipalosta Ruotsin Ljungbyssa. Paikkaan oli tarkoitus asuttaa pakolaisia.SVT

Uumaja avaa kaksi uutta pakolaisten vastaanottokeskusta kuntaan, mutta salaa niiden tarkat osoitteet, kertoo sanomalehti Västerbottens-Kuriren (siirryt toiseen palveluun). Syynä on tuhopolttoiskujen pelko.

– Minun mielestäni ei ole oikein paljastaa osoitteita, kun ajattelee viime viikkoja paloja Etelä-Ruotsissa, Uumajan kunnan sosiaalijohtaja Ewa Klingefors- Hedlund sanoo.

Etelä-Ruotsissa poltettiin viime viikolla kolme rakennusta, joihin oli tarkoitus majoittaa pakolaisia. Kesän aikana ainakin 11 pakolaisten majoitustilaa on palanut, kertoo yleisradioyhtiö SVT (siirryt toiseen palveluun). Suurta osaa epäillään tuhopoltoiksi.

– Turvallisuus on nyt kaikista tärkeintä. Ymmärrän, että sijainteja ei voi salata loputtomiin, mutta haluan, että vastaanottokeskuksen henkilökunta saa työrauhan, Ewa Klingefors-Hedlund sanoo SVT:lle.

Uumajassa ei ole esitetty pakolaisiin kohdistuvia uhkauksia, mutta sosiaalijohtajan mukaan vastaanottokeskuksiin sijoitetaan vartijoita. Pakolaiset majoitetaan päiväkotiin ja kouluun, jotka ovat tyhjillään.

Tilapäisissä vastaanottokeskuksissa on tilaa 150 ihmisille, joiden on tarkoitus viettää keskuksissa vain muutama päivä.