Sananen – Aikamme täällä

Aikamme on outo. Onneksi normaaliaika on lähellä. Siihen siirrytään ensi sunnuntaina. Jos aikamme tuntuu sittenkin väärältä, voisiko sitä elää jossain toisessa ajassa?

Aktiivisuusseurantalaitteet
Toimittaja Mikko Maasola

Ensi sunnuntaina siirrytään normaaliaikaan. Huh. Tämä aika onkin tuntunut jotenkin epänormaalilta. Sarjakuristajia täällä ja sarjakurjistajia siellä, koko Sibbeakatemia täynnä. Elämän on kerrottu muuttuvan ihan kohta huonommaksi. Siinä kohtaa ihminen menee sekaisin, kun se ei tajua miten se voisi vielä huonommaksi muuttua.

Odotan todella normaaliaikaa. Aikaa, jolloin meitä ei koko ajan pelotella. Tässä ajassa, jota olemme nyt joutuneet elämään, ihmiset sairastuvat tulevaisuudesta. Tämä hetki olisi ihan siedettävä.

Normaaliaikaan siirtymisen huomaa siitä, että kellon viisareita siirretään. Siihen hetkeen on taas ladattu paljon. Pääministerin silmälasit ovat alkaneet taas valua uhkaavasti pitkin nenäluun liukasta harjannetta. Jännittää kuin uudenvuoden aattona, että poksahtaako joku ja mitä menee rikki.

Toisaalta asiantuntijat ovat olleet jo pitkään yksimielisiä siitä, että viisareiden puljaaminen kaksi kertaa vuodessa on täysin turhaa. Se on terveydelle haitallista. Herkimmät todella kärsivät, niin kuin täällä aina.

Se on iso juttu missä ajassa elämme.

Mutta se on iso juttu missä ajassa elämme. Voisiko sen sittenkin valita? Tämä aika on monien mielestä ikävä. Koneet korvaavat ihmisiä, käskyt korvaavat keskusteluja, tehokkuus korvaa inhimillisyyden, raha korvaa läsnäolon, pelko korvaa hymyn. Semmonen aika. Löytyyköhän muita?

Monet kulutustottumuksemme ovat pirstoutuneet. Voisiko aikakin pirstoutua yksilöllisiksi siivuiksi? Jos aikamme ei tunnu hyvältä ja sopivalta, sitähän voi elää jotain toista aikaa.

Joskus kadulla tulee vastaan ihmisiä, jotka elävät selvästi omaa aikaansa. He ovat ottaneet omaa aikaa niin paljon, että aika ei riitä enää millään yhteisessä ajassamme rimpulointiin ja vatulointiin. Heille ei ole merkitystä mikä hallitus on juuri nyt aikamme hallitsija, ei ole väliä silläkään onko kesä- vai normaaliaika. Aika on otettu niin sanotusti haltuun. Viisari väräjää, vaan ei välttämättä liiku. Sen ei tarvitse. Elämä on nyt.

Katson juuri puliremmiä. He haluavat elää sumussa. He eivät kuvittele olevansa lontoolaisia. Ennemminkin kuin sumuisten vuorten gorillat. Aika on heille siirappia, joka valuu vähän joka suuntaan, hitaasti tietoisena määränpäästään. Suomiviinapullo on aktiivisuusranneke. Se saa aikaan liikettä. Liikettä heidän ajassaan.

Tiedän miehiä, jotka elävät edelleen Kari Tapion aikaa. Käteinen raha on se millä maksetaan. Lompakko kuuluu perstaskuun. Perjantaipullo on selvin merkki ajankierrosta. Se on kuin kummeli sisävesiristeilijälle. Se tulee taas ja tästä ei ole enää pitkä matka nukkumaan.

Joku haluaa elää Päätalon aikaa. Aikaa, jolloin ihmiset uskalsivat olla omia itsejään peiliin katsomatta. Keksivät väkeviä ilmaisuja hyvin arkisille askareille. Näkivät ympärillä isoja tarinoita pienissä ihmisissä. Siinä ajassa ruumiillinen työ ja loputon ponnistelu saa katseeseen syvyyttä. Meidän ajassamme hipaisu riittää. Kaikille se ei riitä.

Joskus kadulla tulee vastaan ihmisiä, jotka elävät omaa aikaansa.

Pysähtyikö jollain sisäinen kello, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden -95? Taisi pysähtyä. Lippalakit ovat vaihtuneet uudempiin, mutta sitä aikaa moni edelleen elää. Jos on pienikin mahdollisuus, että hurma voisi vielä toistua ja kansa kokea yhteisyyttä, ollaan heti valmiina. Jarmo seisoo ulkona alasti tupakalla, vaikka pudotuspelit ovat vielä kesken.

Ihailen niitä, jotka elävät hidasta aikaa. He ovat tajunneet jotain. Entäs ne, jotka elävät edellä aikaansa. He ovat kyltymättömia aikasyöppöjä.

Kun katselen ihmisten aikalaiskuvia toisistaan 20-luvulta Jussi Jäppisen uudesta kirjasta, hämmentää vain ajattomuus. Ihminen ei ole muuttunut yhtään. Ihminen tykkää puuhastella kaikenlaista ja saa näin aikansa kulumaan.

Sen jotenkin tajuaa, että aika kannattaa täällä jakaa toisten kanssa.

Maallikkosaarnaaja Maasola