Kuopion uuden thairavintolan perustaja yllättyi: "Osa asiakkaista syö tulisempaa ruokaa kuin minä"

Uusia makuja testataan aiempaa enemmän, sanoo Maran Itä-Suomen puheenjohtaja Mika Moisander. Matkustelu näkyy myös savolaisten ravintolamieltymyksissä.

Kuopio
Samruai -ravintolan omistajat ravintolan keittiössä.
Dum ja Jaana Honghin perustivat thairavintola Samruain Kuopioon, koska Jaana on kotoisin Maaningalta ja Dum viihtyy Kuopiossa.Sakari Partanen / Yle

Jaana ja Dum Honghinillä oli selkeä työnjako, kun pariskunta perusti thairavintola Samruain Kuopion keskustaan tänä syksynä.

– Mieheni kokkaa ja vastaa täysin keittiöstä. Minä olen salin puolella, Jaana Honghin sanoo.

Etniset ravintolat ovat Kuopiossa nyt selkeässä suosiossa. Kaupungista saa thaimaalaisen ruuan lisäksi myös ainakin nepalilaista, meksikolaista, kiinalaista, kreikkalaista, italialaista ja japanilaista ruokaa.

Ihmiset tietävät thaimaalaisia ruokia ja osaavat tilata niitä.

Jaana Honghin

– Tuttu yritysvälittäjä Helsingistä sanoi, että hän ei muista milloin olisi myynyt lounasravintolan suomalaistaustaiselle henkilölle. Ilmiö korostuu ehkä Etelä-Suomessa vielä enemmän, matkailu- ja ravintola-alaa edustavan Maran varapuheenjohtaja Mika Moisander kertoo.

Eksotiikka on ollut ravintolatrendinä jo useamman vuoden, hän sanoo. Moisander on myös Maran Itä-Suomen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja ja hotelliyrittäjä.

– Kuluttajakunnassa on tapahtunut surffaamishalukkuutta. Uusia makuja kokeillaan ja testaillaan enemmän kuin turvaudutaan vanhaan ja turvalliseen.

Wokkipannulla kokkaamista.
Sara Pakarinen / Yle

Chiliä syövät savolaiset

Suomalais-thaimaalaiselle Honghinin pariskunnalle työllistyminen oli yksi syy oman ravintolan perustamiselle.

– Mieheni työllistyi kun tulimme Suomeen 2011, mutta työt loppuivat, Jaana Honghin kertoo.

Myös Moisander arvioi työllistymisen olevan yksi syy etnisten ravintoloiden runsaaseen tarjontaan.

Tuttu yritysvälittäjä Helsingistä sanoi, ettei hän muista milloin olisi myynyt lounasravintolan suomalaistaustaiselle henkilölle.

Mika Moisander

– On aika paljon helpompaa myydä omalla alkuperäiskielellä tai englannilla palveluita ja ruokaa kuin olla virastossa tai muun tyyppisessä yrityksessä töissä.

Honghinin pariskunnan tuoreessa ravintolassa on valittu valttikorteiksi sekä paikallinen kielitaito että kaakkoisaasialainen ruuanlaittotaito. Keittiössä on töissä thaimaalaisia ja salin puolella suomalaisia. Yrittäjät halusivat, että asiakkaita pystytään auttamaan ruoka-annosten valinnassa, ja että ruokalistat ovat virheettömiä.

Sekä Moisander ja Jaana Honghin sanovat, että ihmisten matkustelu näkyy ravintolamieltymyksissä. Honghin jännitti ravintolaa perustaessa, miten savolaisten suut kestävät mausteisia thai-annoksia.

– Yllättävän paljon on ollut ihmisiä, jotka syövät todella tulista ruokaa. Tulisempaa kuin minä, Honghin sanoo.