Sotkuiset autot vaaraksi liikenteessä: "Vierivä pullo voi jumittaa polkimet"

Katsastusmiehet ja autonpesijät näkevät työssään suomalaisten autojen pimeimmät puolet. Menopelit saattavat muistuttaa pahimmillaan kaatopaikkoja, jonne kuskin pitää raivata tiensä.

katsastus
Auton pelkääjänpaikalle on kertynyt leluja, juomapullo, vaatteita ja karkkipapereita
Auton pelkääjänpaikalle on kertynyt leluja, juomapullo, vaatteita ja karkkipapereita.Päivi Meritähti / Yle

Naapurin mies pitää autostaan parempaa huolta kuin itsestään. Menopeli vahataan ja imuroidaan vähintään kerran viikossa. Jopa moottoritila saa pesun silloin tällöin.

Toisella puolen aitaa olevan savipallon tunnistaa autoksi, kunhan raaputtaa hieman maalipintaa esiin kuran alta. Matkustamo puolestaan muistuttaa huonosti hoidettua jätteiden lajittelukeskusta.

Katsastusmiehelle molemmat autoilijatyypit ovat tuttuja. Päivittäin katsastettavaksi tulee autoja, joissa törmää avonaisiin pulloihin, karkkipapereihin sekä pikaruokapusseihin.

– Pahimpia ovat pullot ja tölkit, jotka saattavat ajon aikana vieriä jarrupolkimen alle ja aiheuttaa vaaratilanteen. Joskus jopa joutuu raivaamaan itselleen tilaa, että pääsee kuskin penkille suorittamaan tarkastusta, kertoo katsastusmies JP Rintakoski Helppo katsastuksesta.

Pullot ja tölkit kuriin

Autopesulat tekevät elantonsa ihmisten ruokottomilla autoilla. Parinkymmenen vuoden työkokemuksen aikana autonsiivoja Tapio Mäkelälle on tullut jos jonkinlaista rytöläjää vastaan.

– 1990-luvulla sain siivottavakseni auton, jonka jalkatilat olivat penkkien reunaan saakka täynnä kaiken maailman paperiroskia. Se on ollut urani mieleenpainuvin tapaus, Mäkelä muistelee.

Myös autonpesijä kehottaa pitämään erityisesti pullot ja tölkit kurissa autoissa.

– Maito, kahvi ja kolajuomat ovat kaikkein hankalimpia saada pois penkeistä. Myös öljy tarttuu äärettömän hyvin kiinni. Kaiken saa kyllä puhdistettua, mutta nämä vaativat erityisen paljon hommia sen eteen, Tapio Mäkelä luettelee.