Espoon kouluille evakkotilat Aalto-yliopiston kyljestä

Espoo havittelee Aalto-yliopiston Otaniemen kampukselta väistötiloja eri syistä suljetuille kouluilleen. Ensimmäisenä yliopiston tiloihin aiotaan siirtää Haukilahden lukio ensi vuoden syyslukukauden alusta lähtien.

Kotimaa
TKK:n päärakennus Espoon Otaniemessä
YLE

Espoossa on nyt kymmenen koulua evakossa ja niissä yhteensä noin 3500 oppilasta. Kaupunki etsii uusia keinoja, jotta kustannukset pysyvät hallinnassa.

Aalto-yliopiston kanssa aiotaan solmia pitkäaikainen sopimus, jonka turvin muidenkin kuin Haukilahden lukion väistötilat voitaisiin sijoittaa yliopiston kampukselle.

Säästöä uskotaan kertyvän, kun koulurakennushankkeita voidaan välttää tai lykätä eikä kalliita siirtokelpoisia koulutiloja tarvita.

Euroja kuluu vähemmän myös sen ansiosta, että tiloista maksetaan vain siltä ajalta kun ne ovat käytössä.

Kaupungille on tarjottu Otaniemestä pysyvän väistötilan päärakennukseksi vanhaa puutekniikan rakennusta. Yliopisto toteuttaa tarpeelliset muutostyöt sekä varustaa ja kalustaa tilat opetuskäyttöön sopiviksi.

Otaniemeen siirtyviä kouluja valittaessa otetaan huomioon muun muassa hyvät kulkuyhteydet. Haukilahden lukiolle tarvitaan joka tapauksessa väliaikaiset tilat, sillä sen laajennus ja peruskorjaus ovat alkamassa parin vuoden päästä.

Lukio sopii hyvin päänavaajaksi, sillä se pystyy parhaiten hyödyntämään yhteistyötä korkeakoulun kanssa.

Samalla yliopistoyhteistyöstä haetaan oppia ja kokemuksia väistökoulutilanteen ratkaisemiseen.