EU-komissio muistuttaa: irakilaisista valtaosa saa turvapaikan Euroopasta

Suomi kiristää irakilaisten turvapaikkakäsittelyä. Euroopan maat ovat kuitenkin antaneet irakilaisille suhteessa kolmanneksi eniten turvapaikkoja, syyrialaisten ja eritrealaisten jälkeen.

Yle maailmalla: Bryssel
äiti kolmen lapsensa kanssa ja kauempana viisi miestä
Irakilaisia turvapaikanhakijoita Lahdessa Hennalan entiseen varuskuntaan avatussa vastaanottokeskuksessa 30. syyskuuta.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Euroopan unionin maat arvioivat eri tavoin, tarvitsevatko irakilaiset hakijat turvapaikkaa. Koska unionilla ei ole yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa, jokainen maa arvioi turvapaikkatarpeen itse.

Suomen hallitus ilmoitti kiristävänsä irakilaisten turvapaikkasääntöjä ja maahanmuuttovirasto kertoi uudesta linjauksesta tänään.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi viime viikolla saaneensa komissiolta tukea siihen, että Irakin ja Somalian turvallisuutta voitaisiin arvioida.

Yle kysyi EU-komissiosta, aikooko se avata Irakin kanssa keskustelua maan turvallisuudesta tai kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisesta. Komissiosta ei vastata kysymykseen vaan muistutetaan, että irakilaisista hakijoista yli 75 prosenttia saa turvapaikan EU-maista.

Komissiosta myös huomautetaan, että irakilaisia tullaan jakamaan EU-jäsenmaihin Italiasta ja Kreikasta, kiintiöiden mukaan. Periaatteessa Suomi voi siis vastaanottaa irakilaisia EU-kiintiössä, samaan aikaan kun kiristää turvapaikkakriteerejään.

Irakilaisia jaetaan myös kiintiöillä EU-maihin

Kiintiöillä jaettavaksi on valittu kansallisuudet, joista yli 75 prosentille hakijoista EU-maat ovat antaneet turvapaikan. Tällä hetkellä he ovat syyrialaisia, eritrealaisia ja irakilaisia. Jäsenmaat päättävät itse, myöntävätkö ne turvapaikan kiintiöissä tulleille.

Esimerkiksi Italia on antanut turvapaikan noin 90 prosentille irakilaisista, Tanska vain 13:lle. Eurostatin tilastojen mukaan Suomesta turvapaikan sai 76 prosenttia irakilaisista hakijoista, Ruotsista 50 prosenttia.

EU yrittää parhaillaan luoda yhteistä linjaa maista, jotka olisivat turvallisia ja joista tulevat henkilöt voitaisiin käsitellä yksilöllisesti mutta nopeammin kuin muut. Valtaosa saisi kielteisen turvapaikkapäätöksen. Edes tästä listasta ei ole päästy yksimielisyyteen, vaikka siihen kuuluvat EU-jäsenyyttä hakeneet maat.