Syvää surua ja pohjatonta iloa – Isät ja lapset, puolisot ja sisarukset tapaavat Koreoiden rajalla 60 vuoden jälkeen

Pohjois-Korean vuoristossa järjestettyyn perhetapaamiseen osallistuvat tietävät, että toista tilaisuutta ei tule. Mitkä siis ovat tärkeimmät asiat ja kysymykset, jotka pitää ehtiä esittää jo ehkä kuolleeksikin luullulle omaiselle?

Ulkomaat
Kameramies kuvaa vanhaa hattupäistä miestä ja huivikaulaista naista. Molemmat hymyilevät leveästi.
Lee Soon-kyu ja Oh In-se olivat nuori aviopari 65 vuotta sitten. Koreoiden raja erotti heidät, kunnes he nyt saivat tavata toisensa vielä kerran. Yonhap / EPA

Sadat iäkkäät etelä- ja pohjoiskorealaiset ovat päässeet tapaamaan omaisiaan, jotka jäivät Koreoiden väliin piirretyn rajan toiselle puolelle yli 60 vuotta sitten. Ainutlaatuisen matkalipun oli saanut 390 eteläkorealaista. Pohjoiskorealaisten joukko oli pienempi.

Vuosien 1950–1953 sodan aaltoillut rintamalinja erotti miljoonat korealaiset toisistaan. Vanhemmat ja lapset, veljet ja sisaret, vaimot ja miehet ajautuivat kaaoksessa eri maihin, eikä yhteydenpitoa yli rajan sallittu.

Edes kirjeitse ei kyetty saamaan tietoa, mitä rajan toiselle puolelle jääneille oli tapahtunut – olivatko he enää elossakaan?

Vieläkö veli tunnistaa veljen?

Tapaajien joukossa on muun muassa aviopari, Lee Soo-kyu etelästä ja Oh In-se pohjoisesta sekä heidän poikansa. Isä näki 65-poikansa nyt ensi kertaa. Lee oli 19-vuotias nuorikko ja raskaana, kun pariskunta joutui erilleen heti sodan alussa.

– Isä, minä tässä, sinun poikasi, sanoi toinen 65-vuotias ja silitti isänsä poskea. Edellisen kerran isä ja poika olivat nähneet toisensa, kun Chae Hee-Yang oli vuoden ikäinen.

Isoaveljeään tapaamaan tullut Kim Ki-joo kertoi miettineensä pitkään, mitä sanoisi veljelle, jota ei ollut nähnyt 65 vuoteen. Veljekset olivat joutuneet eroon, kun Kim oli ollut 11-vuotias, ja häntä mietitytti, vieläkö veli tunnistaisi hänet.

Kymmenet tuhannet ovat kuolleet kesken odotuksen

Tapaamisohjelma käynnistyi Koreoiden vuoden 2000 historiallisen huipputapaamisen jälkeen, mutta mukaan haluavien ihmisten määrä ylittää monin kerroin määrän, joka valitaan. Eteläkorealaiset saavat paikkansa tietokonearvonnassa, pohjoisessa valintakriteeri ilmeisesti on uskollisuus hallinnolle.

Perheenjäsenten sallitaan nähdä toisiaan yksityisesti vain kahden tunnin ajan.

Se sukupolvi, joka koki Koreoiden jakautumisen, on valtaosin kuollut. Tapaamislupaa on vuosien varrella anonut yli 130 000 eteläkorealaista. Elossa on vähän yli puolet.

Edellisestä tapaamisesta on yli vuosi. Etelä-Korea on kauan pyytänyt, että osallistujien määrää kasvatettaisiin ja tapaamisia järjestettäisiin nykyistä säännöllisemmin. Pohjois-Korealle tapaamiset ovat poliittinen pelinappula, sanovat tarkkailijat.

Torstain jäähyväiset ovat lopulliset

Etelä-Koreassa tapaamiset ovat aina valtavia uutisia. Pohjois-Koreassa pyritään olemaan näyttämättä etelänaapurien vaurauden merkkejä. Valtion tiedotusvälineissä on kerrottu tästäkin tapaamisesta, että pohjoiskorealaiset selittivät eteläkorealaisille sukulaisilleen, miten onnellista ja arvokasta heidän elämänsä pohjoisen järjestelmässä on.

Tämänviikkoinen tapaaminen Pohjois-Korean vuoristossa Kumgangissa on vasta toinen viidessä vuodessa. Kolmena tapaamispäivänä kunkin perheen jäsenten sallitaan nähdä toisiaan yksityisesti vain kahden tunnin ajan.

Torstain hyvästit ovat lopulliset. Aiempien tapaamisten pohjalta tiedetään, että uutta kutsua ei tule. Useimmille lopun sanelee jo korkea ikä. Osa on tässäkin tapaamisessa jo niin hauraita, että he pääsivät paikalle vain ambulanssin avulla.

Lähteet: AFP, AP, Reuters