Väitös: Yritykset keräävät taidetta, mutta eivät rahan vuoksi

Yritykset ovat 2000-luvulla aktivoituneet esittelemään taidekokoelmiaan. Osalla kokoelmista voi olla yli satavuotinen historia.

kuvataide
Teija Luukkanen-Hirvikoski.
Teija Luukkanen-Hirvikoski ja Riika Raitio / Yle
Teija Luukkanen-Hirvikoski.
Riika Raitio / Yle

Monella yrityksellä on taidekokoelma. Joillakin kokoelma on saattanut karttua jopa toista sataa vuotta.

Aineistossani on yksi pienehkö kokoelma, jossa on seitsemän Helene Schjerfbeckin maalausta

Teija Luukkanen-Hirvikoski

– Minun aineistossani on 25 yrityskokoelmaa, ja teosten yhteismäärä on noin 29 000, sanoo lauantaina yritysten taidekokoelmista Jyväsklän yliopistossa väittelevä Teija Luukkanen-Hirvikoski.

– Kaikki ei tosin ole taidetta isolla T:llä. Kokoelmiiin on kirjattu muun muassa liikelahjoja, kuten astioita. Mutta aineistossani on yksi pienehkö kokoelma, jossa on seitsemän Helene Schjerfbeckin maalausta, hän jatkaa.

Luukkanen-Hirvikoski on tutkinut elinkeinoelämän kiinnostusta taiteen keräilyyn ja kokoelmiesa esittämiseen. Hänen mukaansa yritykset ovat varsin innokkaita lainaamaan teoksiaan näyttelyihin, mutta eivät juuri itse sellaisia järjestä.

– Mitään velvollisuutta yrityksillä ei ole teoksiaan esitellä, ja usein ne ovatkin yrityksen sisällä henkilöstön ja vieraitten nähtävillä, Luukkanen-Hirvikoski sanoo.

Johdon kiinnostus vaikuttaa

Hänen mukaansa yrityksen johdolla on ollut vahva vaikutus yritysten taidekokoelmien kartuttamisessa. Toinen taustatekijä yritysten taidekokoelmissa ovat olleet käytännön tarpeet, kuten uusien toimitilojen valmistuminen.

Tärkeänä perusteena taiteen keräämiselle on olla myös yrityskuva. Luukkanen-Hirvikosken mukana tähän perusteeseen nähden yritykset ovat hyödyntäneet kokoelmiaan vähän.

Jos yrityksellä on aulassa Edelfedt tai Schjerfbeck, sillä on huomattava taloudellinen arvo.

Teija Luukkanen-Hirvikoski

– Jos yrityksellä on aulassa Edelfedt tai Schjerfbeck, sillä on huomattava taloudellinen arvo. Sillä voidaan viestiä yrityksen vakavaraisuudesta ja arvoista. Nuorten taiteilijoiden työn tukeminen taas voi kertoa vaikkapa riskinottokyvystä, Luukkanen-Hirvikoski sanoo.

Vaikka esimerkiksi Suomen kultakauden taide on varsin hinnakasta, yritykset eivät juurikaan näe taiteen keräämisessä taloudellisia arvoja.

– Tämä oli vähän yllätys. Osa kotimaisesta taiteesta on varsin arvokasta, mutta vain kaksi 25:stä sanoi, että taidekokoelma on taloudellinen sijoitus, Luukkanen-Hirvikoski kertoo.

– Vaikkapa pankki- tai vakuutussektorilla taloudellinen ajattelu on sisäänrakennettuna koko toimintaan, silti taidekokoelma edusti jotain muuta kuin taloudellista omaisuutta, hän jatkaa.

Osin systemaattista, osin ei

Yrityksille päätyy taidetta monin tavoin. Teoksia saatetaan hankkia jonkin asian tai organisaation tukemiseksi tai niitä saattaa päätyä yritykselle esimerkiksi liikelahjoina.

Joissain yrityksissä taidehankinnat ovat henkilöityneet vahvasti, joissain on taidehankinnoista ohjeistus.

– Yleensä nykyään on kirjalliset hankintapolitiikan, joissa on määritelty vaikkapa, että yritys kerää kotimaista modernia- ja nykytaidetta; tai toimialueensa nuorten taiteilijoiden teoksia, Luukkanen-Hirvikoski sanoo.

Säätiöillä taas on omat sääntönsä, jotka määrittelevät hankinnat.

Vaalitaulut kuuluvat kokoelmiin

Yritysten kokoelmista löytyy myös niitä kuuluisia vaalitauluja. Huomattava osa vaalitauluista istuu siihen kategoriaan, jossa taide kirjoitetaan pienellä, jos ollenkaan.

Joskus vaalitauluja on myös esillä, tosin usein sellaisissa paikoissa, joissa vierailijoita ei juuri käy.

Teija Luukkanen-Hirvikoski

– Joskus vaalitauluja on myös esillä, tosin usein sellaisissa paikoissa, joissa vierailijoita ei juuri käy. Yksi tutkituista yrityksistä oli eräänä vaalivuonna ostanut jokaiselta poliittiselta puolueelta yhden teoksen, koska he eivätä halunneet leimautua minkään puolueen kannattajaksi, Luukkanen-Hirvikoski sanoo.

Varastoihin yritysten taide päätyy vain aniharvoin.

Luukkanen-Hirvikosken väitöstutkimus on Suomessa ensimmäinen yksittäisiä yrityskokoelmia laajempi tutkimus aiheesta taidehistorian alalla.

Alla oleva Yle Keski-Suomen toimituksesta löytyvä taide on lainassa Jyväskylän taidemuseolta.

Jaakko Valo: "Kuuntelua" (vas.) ja "Ajattelun tappio". Molemmat 2008.
Jaakko Valo: "Kuuntelua" (vas.) ja "Ajattelun tappio". Molemmat 2008.Antti Seppälä / Yle
Atsuo Sakazume Valkoisen folklore IV, 1990.
Atsuo Sakazume Valkoisen folklore IV, 1990.Antti Seppälä / Yle
Eeva Mölsän "Herttapari" ja Tuula Ollikaisen "Neiti Tuoli".
Eeva-Liisa Mölsän "Herttapari" (1999) ja Tuula Ollikaisen "Neiti Tuoli" (1992).Antti Seppälä / Yle
Eeva-Liisa Mölsä: "Herttapari", 1999
Eeva-Liisa Mölsä: "Herttapari", 1999.Antti Seppälä / Yle
Jaakko Valo: Sisäpihat, 1995.
Jaakko Valo: Sisäpihat, 1995.Antti Seppälä / Yle
Outi Markkanen: Asetelma puujaloilla, 2006.
Outi Markkanen: Asetelma puujaloilla, 2006.Antti Seppälä / Yle
Tuula Ollikainen: Portti (puolikas), 1992.
Tuula Ollikainen: Portti (puolikas), 1992.Antti Seppälä / Yle
Aino Kajaniemi: Asioita, joita en ole koskaan tehnyt, 2007.
Aino Kajaniemi: Asioita, joita en ole koskaan tehnyt, 2007.Antti Seppälä / Yle
Ernst Mether-Borgström: Helmikuu, 1982.
Ernst Mether-Borgström: Helmikuu, 1982.Antti Seppälä / Yle
Susanna Kino: Paska, 2000
Susanna Kino: Paska, 2000Antti Seppälä / Yle
Eeva-Liisa Mölsä: Pieni merenneito, 1999.
Eeva-Liisa Mölsä: Pieni merenneito, 1999.Antti Seppälä / Yle
Nina Terno: Riisuutuva.
Nina Terno: Riisuutuva.Antti Seppälä / Yle