Postin tekstiviestit herättivät viikonloppuna – järjestelmä sekoili

Moni heräsi viikonloppuna yllättävään tekstiviestiin. Postilta tuli seitsemältä aamulla ilmoitus, että asiakkaan tilaama paketti on noudettavissa. Posti vakuuttaa, että asiakkaiden herättäminen oli tahatonta. Temppuileva tekniikka voi kuitenkin lähettää viestejä silloinkin, kun postin konttorit ovat suljettuina.

Kotimaa
Nainen käsittelee paketteja Itellan lajittelukeskuksessa.
Yle

Posti viestitteli asiakkailleen aktiivisesti viime viikonloppuna. Monia ärsyttivät aamuseitsemältä tulleet ilmoitukset pakettien saapumisesta. Viestin ajankohta tuntui erikoiselta, koska postin konttorit eivät olleet kyseiseen aikaan edes avoinna.

Esimerkiksi Porin pääpostiin saapuneesta paketista tuli ilmoitus sunnuntaina klo 7.32. Konttori oli kiinni koko viikonlopun. Viestin taustalla oli teknisen järjestelmän sekoilu.

– Järjestelmämme saa automaattisesti tiedon siitä, että viestin voi lähettää, kun paketti saapuu hyllyyn. Jostain syystä perjantaina hyllytetyistä paketeista lähti ilmoitus vasta viikonlopun aikana, kertoo Postin paketti- ja logistiikkapalveluiden tuotepäällikkö Janne Virtala.

Asiakkaiden toiveet huomioidaan viestiajoissa

Janne Virtala kertoo, että viestien lähettäminen kello 7 on mahdollista ilman teknistä häiriötäkin. Järjestelmä on säädetty hänen mukaansa niin, että viestejä lähetetään aamuseitsemän ja iltakymmenen välillä.

– Yleensä viestit lähtevät vasta iltapäivällä. Eihän paketteja esimerkiksi viikonloppuaamuisin tavallisesti hyllytetä.

Virtalan mukaan asiakkaiden palaute otetaan huomioon viestittelyajoissa.

– Palautetta on tullut toistaiseksi vain yksittäistapauksista. Jos aihetta on, muutamme toki käytäntöjämme.