Kesko teki vahvan tuloksen – mutta hävisi S-ryhmälle

Päivittäistavarakaupassa liikevaihto laski lähinnä hintojen alenemisen takia.

talous
Ostoskärryjä ruokakaupan sisäänkäynnillä.
Jaana Ahjokangas / Kesko

Keskon pääjohtaja Mikko Helander sanoo, että konserni pääsi heinä–syyskuussa hyvään tulokseen haasteista huolimatta. Liikevaihto ilman Anttilaa pysyi jotakuinkin ennallaan, ja liikevoitto kasvoi.

Sijoittajat pettyivät tulokseen, ja osakekurssi oli iltapäivällä 12 prosenttia miinuksella.

Keskon heinä–syyskuun liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa ja liikevoitto, jossa kertaerät ovat mukana, oli noin 83 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin se oli reilut 63 miljoonaa euroa.

Päivittäistavarakaupassa liikevaihto laski 1,6 prosenttia 1,17 miljardiin lähinnä hintojen alenemisen takia. Päivittäistavarakaupan liikevoitto aleni vuodentakaisesta reilusta 60 miljoonasta vajaaseen 45 miljoonaan euroon.

Päivittäistavarakisassa Kesko hävisi S-ryhmälle, joka kertoi eilen vain 0,7 prosentin pudotuksesta päivittäistavaramyynnissä.