Kohta Kainuusta etsitään aarteita – ne voivat olla muutakin kuin kultaa

Ylä-Kainuun maagisia tarinoita nettikirjaksi, opaskartaksi ja roolipeliksi koonnut kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi paljastaa, että hän on pian valmis luovuttamaan luontoon lähtijöille oikean aarrekartan. Tarinakartaston tuoma palaute kannusti aarteiden etsintään.

Kotimaa
Kajaanin rauniolinna.
Sini Salmirinne / Yle

Rakkaus kotiseutuun voi joskus osoittautua isoksi työmaaksi, jolle hakee vapaaehtoisesti jatkoa. Näin kävi kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemelle, joka keräsi Kainuun erämaiden ja pikku kylien maagisia tarinoita paitsi sähköiseksi kirjaksi myös opaskartaksi ja jopa roolipeliksi.

– Ylä-Kainuun tarinakartasto koostuu 313 maastokohteesta, lähes 100 ihmisen haastatteluista ja arkistojen penkomisesta. Työn aikana syntyneiden kaksostyttöjen hoitaminen sujui siinä kaupanpäälle.

Myllyniemi toteaa, että kyse on kotiseuturakkaudesta. Hän on tehnyt 12 vuoden ajan työtä kansanperinteen eteen.

Ylä-Kainuun tarinakartasto kertoo paikallisia tarinoita, mutta opastaa samalla kartan avulla tarinan tapahtumapaikalle. Palautetta on tekijän mukaan tullut paljon.

– Palaute on ollut hyvää. Harmitusta on herättänyt vain se, että tämä on netissä eikä kirjana. Ihmiset tuntuvat vielä arvostavan kansien sisältä löytyvää tekstiä.

Nyt matkataan aarteiden äärelle

Kansien puute on korjaantumassa Myllyniemen seuraavassa kirjassa. Työnimellä Kainuun aarrekartta kulkeva teos julkaistaan paperille painettuna tarina- ja taidekirjana.

– Kuvien ja tarinoiden kanssa ollaan jo hyvin pitkällä, joten pian pitäisi olla valmista.

Aarretarinoissa on aina maagisuutta mukana, joten aarre voi olla myös jotain muuta kuin kultaa.

Satumaarit Myllyniemi

Myllyniemi ei ole päästänyt itseään helpolla tämänkään teoksen kanssa.

– Kirjassa on 200 maagisen aarteen tarinat ja kohteet sanoilla ja kuvilla. Aarrekartta on omistettu myös tarinankertojille, sillä tarinaperinne on hiipumassa. Haastattelin kirjaan 50 kertojaa, ja heidät on myös esitelty kirjassa.

Myllyniemen mukaan aarrekartta voi myös johtaa aarteen äärelle.

– Aarretarinoissa on aina maagisuutta mukana, joten aarre voi olla myös jotain muuta kuin kultaa. Kirjassa on esillä muun muassa Kajaanin linna ja pois Kainuun maakunnasta muuttava Vaala. Vaalasta löytyy kuitenkin merkittävä osa Kainuun historiaa, aarteitakin.