Viisi asemaa, viisi tunnelmaa – työmatka voi olla betonia tai taidetta

Pääkaupunkiseudulla tehdään yli miljoona lähijunamatkaa arkiviikolla. Asemilla vierähtää helposti tovi jos toinenkin – etenkin, jos junat ovat myöhässä. Kävimme katsomassa viidellä lähijuna-asemalla, minkälaisissa ympäristöissä ihmiset aikaansa viettävät.

Kotimaa

1

Käpylän asema.
Käpylän asema.Henrietta Hassinen / Yle

Käpylän asema

Lähijuna-asemat ovat usein visuaalisesti melko masentavia ympäristöjä. Monen muun aseman tapaan Käpylän aseman yleisilme muodostuu harmaasta betonista ja likaisista kaakeleista.

2

Tapanilan asema.
Tapanilan asema.Henrietta Hassinen / Yle

Tapanilan asema

Tapanilan aseman alikulkutunnelissa on hämärää.

Valaistusasiantuntija Ari Peltolan mielestä monen aseman valaistusratkaisut ovat tällä hetkellä melko tylsiä. Hänen mukaansa valaistuksella voitaisiin kuitenkin vaikuttaa asemien ympäristöihin hyvin paljon.

– Varsinkin pystypintojen valaistus on todella tärkeää, että näkee vastaantulijoiden kasvot. Se luo turvallisuudentunnetta, kun näet jo kauempaa minkälaisia ihmisiä sieltä on tulossa, sanoo Sweco talotekniikka Oy:n suunnittelupäällikkönä työskentelevä Peltola.

3

Pukinmäen asema.
Pukinmäen asema.Henrietta Hassinen / Yle

Pukinmäen asema

Pukinmäen asemalla on käytetty seinäpinnoissa paljon kaakelia.

Aalto-yliopiston rakennussuunnittelun professori Pirjo Sanaksenahon mukaan asemien viihtyisyyteen voitaisiin vaikuttaa myös taiteen avulla.

– Asemat, missä ihmiset tulevat ja menevät, ovat erittäin sopivia paikkoja julkiselle taiteelle. Siinä kohtaa taiteen päivittäin ympäristössään, hän sanoo.

4

Puistolan asema.
Puistolan asema..Henrietta Hassinen / Yle

Puistolan asema

Puistolan aseman alikulkutunnelissa on käytetty rohkeasti värejä.

– Asemilla voi olla joku luonne, jolloin voidaan valaista pintoihin erilaisia kuvioita, jotka tuovat sitä luonnetta esille. Esimerkiksi valoviivoja ja erilaista epäsymmetrisyyttä, joka tuo mielenkiintoa alikulkuun, ettei se ole vain tylsä pitkä käytävä, joka on keskeltä valaistu, valaistussuunnittelija Peltola kuvailee.

Peltolan mukaan alikulkutunneleiden on myös todettu pysyvän paremmassa kunnossa, kun niihin on panostettu.

– Valaistus on sellainen asia, että siihen on alettu satsaamaan nyt pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Se tulee koko ajan tärkeämmäksi ihan kaikenlaisissa projekteissa, Peltola sanoo.

5

Myyrmannin asema.
Myyrmannin asema.Henrietta Hassinen / Yle

Myyrmäen asema

Myyrmäen asema sai viime keväänä sisäpinnoilleen uudet värikkäät maalaukset.

Sanaksenahon mukaan asemalle sopiva taide voi liittyä esimerkiksi aseman arkkitehtuuriin tai ympäristöön. Tärkeää on antaa ihmisille oivaltamisen elämys.

– Taiteilijat voivat keksiä aika kiinnostavia asioita, jos heille antaa mahdollisuuden.

Ympäristön miellyttävyys luodaan hänen mukaansa suunnittelun yksityiskohdilla ja toteutuksen huolellisuudella.