Vaikka nukketeatterista tulevatkin mieleen käsinuket ja lastenohjelmista tutut "puhuvat päät", on se paljon muutakin. Tämän osoittaa Vaasassa järjestettävä kansainvälinen Nukketeatteri-festivaali, joilla nähtiin muunmuassa italialaisen maailmankuulun Laura Kibelin "neliraajainen nukketeatteriesitys", jossa Kibel esittää neljää roolia jaloillaan ja käsillään.
Yksi alan moniosaajista, nukketeatteria jo lähes kolmekymmentä vuotta tehnyt Iida Vanttaja pitää nukketeatteria vaikeimpana taiteenlajina, jossa "kaikki on tehtävä itse". Vanttaja on käynyt läpi koko näyttämötaiteen kirjon kirjoittamisesta, lavastuksesta ja ohjaamisesta lähtien. Hän myös opettaa nuken tekemistä kursseillaan. Viimeiset kolme vuotta Vattaja on työskennellyt erityisryhmien kanssa.
– Jossain vaiheessa huomasin, että haluan tarjota myös muille ihmisille tilaisuuden kokea niitä elämyksiä, joita olen itse tämän tekemisen parissa saanut. Muutamia tälläisiä kohderyhmiä minulla on jo ollutkin, kuten esimerkiksi aivovauriokuntoutujat, dementoituneet vanhukset ja tällä hetkellä teen töitä kehitysvammaisten nuorten ja vanhusten kanssa, sanoo Vanttaja, joka opiskelee nyt myös kehitysvammaohjaajaksi.
Millaista palautetta tästä työskentelymuodosta on sitten tullut?
– Aivan huikeaa. Tein hiljattain projektin murrosikäisten kehitysvammaisten kanssa ja sekä minä että tekijöiden omaiset olivat aivan äimänä, miten hienosti nämä nuoret esiintyivät ja tekemästään nauttivat. He muistivat upeasti asioita ja oilivat niin läsnä, että se kannustaa jatkamaan tälläistä, kehuu Iida Vanttaja.
Pitkät perinteet
Historiankirjojen mukaan nukketeatteria on tehty jo vuosisatoja, Suomessakin yli sata vuotta. Vaasassa toiminnan aloitti Peukalopotti nelisenkymmentä vuotta sitten. Peukalopotin lopetettua toimintansa välissä oli vuosien tauko, jonka onneksi rikkoi Italiasta Vaasaan muuttanut Cosimo Galiano vaimonsa ja muutaman ystävänsä kanssa. Syntyi nukketeatteri Pikku Aasi, joka on toiminut nyt noin kymmenen vuoden ajan sekä omissa tiloissa että kiertäen.
Cosimo Galianon ura nukketeatterin parissa juontaa kuitenkin jo vuoteen 1998, jolloin hän valmisti vaimonsa Susannen kanssa ensimmäisen nukketeatteresityksen. Sittemmin vaimo toi hänet Suomeen ja Vaasaan. Taiteilijavaimo on mukana työryhmässä edelleen maalaten ja taiteillen mm. työryhmän lavastukset.
Pilates-ohjaajasta nukketeatterinäyttelijäksi
Vaikka festivaalin järjestelyt pitävätkin pienen työryhmän kiireisinä, ehtii Pikku Aasi myös esiintyä itse. Merenkurkun merirosvoseikkailussa roolittelee Cosimon lisäksi vaasalainen perheenäiti ja Pilates-ohjaaja Jenny Ekman-Kaivonen.
– Ajauduin mukaan oikeastaan vähän sattumalta, mutta tämä antaa hyvää vastapainoa Pilatekselle ja minulle tutulle tanssille, Ekman-Kaivonen sanoo. Myös arjesta irroittautuminen sadun ja fantasian avulla on tuntunut kahden pienen lapsen äidistä kiehtovalta, vaikka aikatauluttamista harrastus nyt perheellisenä enemmän vaatiikin.
– Mielelläni tekisin kyllä kaikkea muutakin lavastuksesta nukkeihin, mutta aikaa, sitä ei ole, Jenny naurahtaa samalla, kun antaa välipalaa kahdelle perheen alle kouluikäiselle pojalle, jotka olivat seuraamassa äitinsä esitystä.
Punahilkka Italiassa
Harrastus on tarjonnut työryhmälle myös mahdollisuuden matkustaa esiintymään muualle, ja välillä ulkomaillekin.
– Viime vuonna meidät kutsuttiin muunmuassa Italiaan, jonne saimme opetella täällä esittämämme Punahilkka-sadun italian kielelle. Täällä sitä oli esitetty jo 80 kertaa, mutta vain suomeksi ja ruotsiksi, muistelee Jenny Ekman-Kaivonen.
Italiassa myös yleisömäärät ovat huikeita ja esimerkiksi katuteatteri on madaltanut ihmisten rimaa osallistua esitysten seuraamiseen.
Ensimmäistä muttei viimeistä kertaa
Vaikka kolmipäiväisen ja kahdeksan esitystä käsittävän festivaalin tuottaminen ei kuulostakaan suururakalta, vaatii tapahtuman järjestely melkoisesti työtä, eikä vähiten kansainvälisyytensä vuoksi. Käytännössä kulttuuriapurahojen anomukset ja esiintyjien varaamiset aloitetaan jopa pari vuotta aikaisemmin.
Festivaalin esitykset olivat lähes loppuumyytyjä, mikä herättää toivoa festivaaliperinteen jatkamisesta Vaasassa?
– Kyllä varmasti, mutta nyt jo vaikuttaisi siltä, että joka toinen vuosi voisi olla sopiva festivaalitahti, kun esiinnymme ja kierrämme itsekin välillä jopa ulkomailla, Jenny Ekman- Kaivonen ja Cosimo Galiano toteavat.
