Pohjois-Karjalaan aiempaa enemmän ilveksen kaatolupia

Pohjois-Karjalaan myönnettiin lupa 43 ilveksen metsästykseen. Lupamäärä sekä ilveskanta ovat kasvaneet edellisvuodesta.

ilves
Ilves Ranuan eläinpuistossa.
Seppo Nykänen / Yle

Pohjois-Karjalaan on myönnetty luvat 43 ilveksen kannanhoidolliseen poikkeuspyyntiin.

Näistä kuusi lupaa koskettaa Juuan riistanhoitoyhdistyksen aluetta ja viisi Joensuun seutua. Kitee-Kesälahti, Ilomantsi, Nurmes, Lieksa ja Tohmajärvi-Värtsilä saivat kukin neljä lupaa. Kahden ilveksen kaatamiseen luvan saivat Liperi, Polvijärvi, Tuupovaara ja Valtimo. Lisäksi Enoon myönnettiin kolme lupaa ja Outokumpuun yksi lupa.

Riistakeskuksen tiedotteen mukaan Pohjois-Karjalan ilveskanta on runsastunut huomattavasti edellisvuodesta. Ilvesten poikkeuspyynnin avulla ilveskanta pyritään pitämään vakaana ja ihmisarkana. Pyynnissä pyritään poistamaan ensisijaisesti asutuksen läheisyydessä liikkuvia tai muutoin ongelmia aiheuttavia yksilöitä.

Edellisellä metsästyskaudella Pohjois-Karjalassa oli luvat 27 ilveksen pyyntiin ja kaikki luvat käytettiin.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on arvioinut Pohjois-Karjalan ilveskannaksi ennen alkavaa metsästyskautta 265 – 275 yksilöä. Koko maan ilveskannaksi arvioidaan 2700 – 2800 aikuista eläintä.

Ilveksen metsästysaika alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun loppuun.