Rauhankadun arvokas jugend-talo viimein kaupaksi Hämeenlinnassa

Aikanaan muun muassa Hämeenlinnan kaupungin teknisenä virastona ja alunperin anniskeluyhtiönä toimiva talo on suojeltu, mutta tontti sallii lisärakentamista arvopaikalle Hämeenlinnan ydinkeskustan tuntumaan.

Hämeenlinna
Rauhankatu 8 keltainen arvotalo.
Hämeenlinnan kaupunki

Hämeenlinnan kaupunki on saamassa viimein kaupaksi ns. entisen teknisen viraston talonsa Rauhankadun ja Raatihuoneenkadun risteyksestä.

Vuosia myynnissä olleen arvorakennuksen myynti halutaan varmistaa Hämeenlinnassa mahdollisimman nopeasti. Kaupunginhallitus käsittelee kauppaa ensi maanantaina ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi asia halutaan jo marraskuun kokoukseen.

Tontille saa rakentaa uutta

Hämeenlinna on saamassa Rauhankatu 8:ssa sijaitsevasta 1900-luvun alussa valmistuneesta jugend-tyylisestä kivitalosta tontteineen runsaan 1,3 miljoonaa euroa.

Rakennuksen ovat ostamassa Lakea Oy, Tommi Rouhento, Jussi Rouhento ja Jouko Rouhento perustettavien asunto-/kiinteistöosakeyhtiöiden lukuun.

Rakennus on suojeltu rakennussuojelulain nojalla, mutta tontilla olevan kaksikerroksisen toimistosiiven voi purkaa pois ja alueelle voi tehdä asuinkerrostalon ja muuta lisärakentamista. Tontille voi rakentaa viisi-kuusikerroksisen uudisrakennuksen asuintaloksi, jossa on kerrosalaa 1 650 kerrosneilömetriä.

Myyntilistalla jo vuosia

Hämeenlinnan kaupunki on myynyt aikanaan muun muassa anniskeluyhtiön talona ja teknisenä virastona toiminutta rakennusta jo kuusi-seitsemän vuotta.

Viime vaiheessa talossa on toiminut myös Hämeenlinnan pysäköinninvalvontatoimisto. Lisäksi kaupunki on käyttänyt Rauhankatu 8 viime vuosina myös kaupungin virastojen väistötiloina muiden toimistojen remonttien aikana.

Kun Kastellin peruskorjaus Raatihuoneenkadulla Hämeenlinnassa valmistuu kesäkuussa 2016, väistötilatarvetta ei enää ole, vaan kaupungin keskustan toiminnot keskitetään Kaupungintaloon, Raatihuoneenkatu 9-11 ja Uppsala-taloon.