Ilveksiä on nyt enemmän – poikkeuslupia myönnettiin 35

Kainuussa poronhoitoalueen ulkopuolella liikkuu arvioiden mukaan noin parikymmentä ilvestä enemmän kuin viime vuonna.

ilves
Ilvesten jälkiä lumessa.
Vihtori Koskinen/ Yle

Tuoreimmat arviot Kainuun ilveskannasta on 160–190 ilvestä, jotka ovat vanhempia kuin yhden vuoden ikäisiä. Niistä poronhoitoalueen ulkopuolella on vs. riistapäällikkö Marko Paasimaan mukaan 130–135 ilvestä. Viime vuonna poronhoitoalueen ulkopuolella oli 115–125 yli vuoden ikäistä ilvestä.

– Pentueita on arvioitu olevan 31–34, ne ovat saaneet hyvin jälkeläisiä, selittää Paasimaa ilveskannan nousua.

Suomen riistakeskus on myöntänyt Etelä-Kainuuseen 35 kannanhoidollista poikkeuslupaa ilveksen metsästykseen poronhoitoalueen ulkopuolelle.

Kuhmoon myönnettiin 15 poikkeuslupaa, Sotkamoon kahdeksan, Kajaanin riistanhoitoyhdistyksen alueelle neljä, Paltamoon kolme ja Puolangan poronhoitoalueen ulkopuolelle kolme sekä Ristijärvelle kaksi.

Kuhmon, Sotkamon ja Ristijärven lupaehdoissa määritellään, että metsästys suuntautuu myös metsäpeurojen vasonta- ja talvehtimisalueille. Poikkeusluvilla halutaan suojella metsäpeuroja, koska noin 60 prosenttia metsäpeuroista kuolee suurpetojen kynsiin. Poronhoitoalueella ilveksen tekevät porotapot ovat myös kasvaneet voimakkaasti.

Suomen riistakeskus Kainuulle poikkeuslupahakemuksia ilveksen kaatamiseen tuli yhteensä kuusi, joissa haettiin lupaa 57 ilveksen kaatamiseen.

Poronhoitoalueen kannanhoidolliset ilvesluvat myönnetty jo aiemmin tänä vuonna. Poronhoitoalueen ulkopuolisella alueella ilveksen metsästys alkaa joulukuussa ja kestää helmikuun 29. päivään saakka.