Kulukuurin koettelema Twitter tsemppaa työntekijöitä miljoonien eurojen osakkeilla

Vastikään satoja työntekijöitä irtisanonut toimitusjohtaja päätti luovuttaa osakkeitaan työntekijöille

Ulkomaat
Twitter tunnus rakennuksen kyljessä.
Twitter-yhtiön päämaja Yhdysvaltojen San Franciscossa.John G. Mabanglo / EPA

Pikaviestipalvelu Twitterin toimitusjohtaja Jack Dorsey luovuttaa yhtiön työntekijöille osakkeita miljoonien eurojen arvosta. Uutistoimisto AP:n mukaan Dorsey yrittää kohentaa yhtiön työilmapiiriä mittavien irtisanomisten jälkeen.

Reilu viikko sitten Twitter ilmoitti irtisanovansa yli 300 työntekijää tavoitteenaan saada yhtiö tuottavaksi – ensimmäistä kertaa koko yhdeksänvuotisessa historiassaan. Irtisanomisten myötä yhteensä kahdeksan prosenttia työntekijöistä joutui jättämään työnsä. Tällä hetkellä yhtiössä työskentelee 4 100 ihmistä.

AP:n mukaan Dorsey haluaa parantaa työpaikan ilmapiiriä ja jakaa työntekijöille liki kolmanneksen osakkeistaan, yhteensä yli 200 miljoonan dollarin (181 miljoonan euron) arvoisen osuuden. Osuus vastaa yhtä prosenttia koko yhtiön osakekannasta.

Toimitusjohtaja kirjoitti Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), että hän mielummin omistaa vähän jostakin suuresta kuin omistaisi paljon jostakin pienestä.

– Olen varma, että saamme tehtyä Twitteristä ison!, Dorsey twittasi.

Dorseylle jää silti vielä 460 miljoonan dollarin (417 miljoonan euron) arvoinen osuus yhtiön osakkeista.

24.10.2015 kello 13.05: Jutun loppua täsmennetty Dorseyn omistusosuuden suhteen.