Yhdysvaltain ulkoministeri: Israel ja Jordania sopineet Jerusalemin tilanteen rauhoittamisesta

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on neuvotellut Israelin, Jordanian ja palestiinalaisten johtajien kanssa viime viikkojen väkivaltakierteen katkaisemiseksi.

Ulkomaat
Mellakkapoliiseja Jerusalemissa.
Kiista Temppelivuoresta on johtanut vakaviin väkivaltaisuuksiin muun muassa Jerusalemissa.Atef Safadi / EPA

Ulkoministeri John Kerryn mukaan Israel ja Jordania ovat sopineet keinoista, joilla pyritään rauhoittamaan Jerusalemin Temppelivuoren tilanne. Palestiinalaisten ja israelilaisten välisten viimeaikaisten levottomuuksien taustalla on kiista juutalaisten pääsystä Temppelivuorelle.

Temppelivuori on juutalaisille pyhä paikka, ja siellä sijaitseva al-Aqsan moskeija taas on tärkeä muslimeille. Palestiinalaiset käyttävät Temppelivuoresta nimeä Haram al-Sharif.

"Vain muslimit saavat rukoilla"

Ulkoministeri John Kerryn mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on luvannut, että jatkossa vain muslimit voivat rukoilla alueella. Muiden uskontokuntien jäsenet saavat ainoastaan vierailla alueella.

Ulkoministeri Kerryn mukaan Netanjahu on myös vahvistanut, että Temppelivuoren asemaa ei muuteta. Lisäksi Jordanialla on jatkossakin keskeinen rooli alueen hallinnassa.

Viime viikkoina on sattunut lukuisia puukotustapauksia, joissa palestiinalaiset ovat yrittäneet puukottaa israelilaisia. Iskuissa on kuollut 10 israelilaista. Viimeaikaiset levottomuudet ovat vaatineet 49 palestiinalaisen hengen, monet heistä on ammuttu puukotusten yhteydessä.