Kanarian sateilla ei vaikutusta lomamatkoihin

Matkanjärjestäjä kehottaa Kanarialle suuntaavia jatkamaan matkasuunnitelmiaan tavalliseen tapaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan pahimmat sateet ovat jo ohi.

Kotimaa
Nainen kävelee ilman kenkiä mutaisella autotiellä.
Rankkasateet Las Palmasissa lokakuussa vuonna 2015.Elvira Urquijo A. / EPA

Kanariansaariin kuuluvalla Gran Canarialla on viime päivinä satanut rankasti. Sateet ovat osuneet lähinnä saaren itä- ja pohjoisosaan. Suurin osa suomalaisten suosimista Gran Canarian matkakohteista sijaitsee saaren eteläpuolella.

Matkatoimisto Finnmatkoilta kerrotaan, ettei sateilla ja tulvilla ole ollut suurta vaikutusta Gran Canarialla lomaileviin suomalaisiin. Paikalla olevien Finnmatkojen oppaiden mukaan lomailu alueella on sujunut normaalisti, eikä vaaratilanteita ole syntynyt.

Finnmatkoilla on Gran Canarialla noin 500 matkailijaa. Matkatoimisto kehottaa Kanarialle tulevia jatkamaan matkasuunnitelmiaan tavalliseen tapaan.

Sateet ovat alueella jo kuivahtamassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan tilanne oli pahin perjantaina. Sunnuntaille on luvassa enintään paikallisia sade- ja ukkoskuuroja. Iltaan mennessä sää poutaantuu.