Slunga-Poutsalo: "Tynkkynen on julkistanut arkaluontoista tietoa"

Muita syitä Sebastian Tynkkysen erottamiseen puolueesta ei puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan ole.

politiikka
Riikka Slunga-Poutsalo
PS:n puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Perussuomalaisten puoluehallitus päätti perjantai-iltana pitämässään kokouksessa erottaa Sebastian Tynkkysen perussuomalaisesta puolueesta perjantai-iltana. Sebastian Tynkkynen julkisti asian sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä, jolloin hän kertomansa mukaan oli lukenut saamansa sähköpostin erottamisestaan.

Erottamisen syynä on puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan Tynkkysen verkkosivuillaan julkistama lista niistä perussuomalaisten jäsenistä, jotka ovat kannattaneet Tynkkysen ehdottaman kokouksen järjestämistä.

– Saimme puoluetoimistolle yhteydenottoja siitä, että listalla olleet eivät olleet antaneet lupaa julkaisuun. Jouduimme selvittämään asian laillisuuden, täyttyvätkö rikoksen tunnusmerkit, Slunga-Poutsalo sanoo.

Ongelmallista on myös, että osa yhteyttä ottaneista on kertonut, että nimi listalla ei ole aito.

– Puolueen jäsenyys on arkaluontoista tietoa. Siinä täytyy olla erittäin huolellinen. Tässä otettiin huomioon myös varapuheenjohtajan status. Puoluehallitus ei pystynyt tällaista asiaa käsittelemään vain olankohautuksella.

Tynkkynen vaati lokakuun alussa koolle ylimääräistä kokousta, jossa äänestettäisiin perussuomalaisten hallitusjatkosta.