Ministeriö perui suunnitelmansa – Huittisten avo-vankilaa ei lakkauteta

Rikosseuraamusvirasto ehdotti vuosi sitten iso remonttia Suomen vankilaverkostoon. Toteutuessaan se olisi merkinnyt muun muassa Huittisten avo-vankilan lakkauttamista. Tänään oikeusministeriö päätti, että vankilaverkosto säilyykin ennallaan.

vankeus
Vankila
Tapio Termonen / Yle

Satakunnan vankilan Huittisten avo-osastoa ei lakkauteta.

Oikeusministeriö on päättänyt, että vankilaverkosto säilytetään nykyisellään ja vankiloiden toimintaedellytykset turvataan. Päätös tarkoittaa noin 8 miljoonan euron lisäystä Rikosseuraamuslaitoksen talousarvioon vuoteen 2019 mennessä.

Huittisten vankilassa on noin sata vankipaikkaa. Rikosseuraamuslaitos ehdotti vuosi sitten, että Huittisten osasto lakkautettaisiin säästösyistä.

– Vuoden kestänyt piina on ollut suoraan sanottuna yhtä helvettiä, toteaa Satakunnan vankilan johtaja Marja Wakkala.

Huittisisten avovankila ei ole levännyt laakereillaan vaan on tehnyt paljon työtä lakkaustussuunnitelman kumoamiseksi. On laadittu infopaketteja ja vedottu suoraan kansanedustajiin.

– Olen varma, että tällä on ollut vaikutusta. Kun asiasta puhuttiin niin huomattiin, että kyseessä on meille tärkeä asia, ei vain yksi vankilaosasto, Wakkala kertoo.