Lehtikeli tietää ratikkaraiteille ruuhkaa ja kuljettajalle hikistä otsaa

Lehtien aiheuttama liukkaus vaikeuttaa raitiovaunujen liikkeellelähtöä. Myös jarrutusmatkat pitenevät, mikä taas aiheuttaa vaaratilanteita.

liikenne
lehtiä raitiovaunukiskoilla
Lehtiä raitiovaunukiskoilla.Yle

Lehtikeli, tuo jokasyksyinen riesa, kiusaa jälleen Helsingin ratiovaunukuljettajia. Lehtikeli tarkoittaa sitä, että puista putoavat lehdet liiskaantuvat pyörien ja kiskojen väliin, jolloin kiskoista tulee erittäin liukkaat.

– Lehtiä alkoi tulla viime viikon loppupuolella ja myös viikonloppuna lehtiä tuli paljon. Kiskojen pinta on ollut lehtimassasta hyvinkin liukas, kertoo HKL:n vs. liikennepäällikkö Tero Hagberg.

Linjoilla pyörii imuautoja ja lakaisuautoja sekä muuta kalustoa.

Tero Hagberg

Liukkaudesta johtuen raitiovaunujen liikkeellelähdöt vaikeutuvat. Tämä taas aiheuttaa sen, että raitiovaunuliikenne myöhästelee tavallista enemmän ja aiheuttaa näin matkustajille haittaa.

Myös jarrutusmatkat pitenevät, mikä taas aiheuttaa vaaratilanteita. Niitä tosin ei vielä tänä syksynä ole Hagbergin mukaan raportoitu.

Hagberg kertoo, että raitiovaunuissa voidaan käyttää jonkin verran hiekoitusta ja kiskojarrua, joilla saadaan jarrutukseen lisäpua.

Lehtikelistä saavat Helsingissä joka syksy osansa etenkin kadunpätkät, jotka ovat lehtipuiden ympäröimiä.

– Mäkelänkatu on varmaan kaikista pahin. Mutta lehtiä on yleensä kaikkialla, kun niitä tulee naapurikortteleista tuulen ja tuiskun myötä.

Monin konein lehtiä vastaan

HKL ei ole jäänyt tuskailemaan lehtiongelmansa kanssa, vaan asiaan on puututtu tehostetusti jo vuosien ajan.

– Kun tulee lehtikeli, niin meillä on ihan lehtikelivuorot sitä varten. Linjoilla pyörii imuautoja ja lakaisuautoja sekä muuta kalustoa, millä saamme lehtiä pois. Monitoimivaunu käy vielä hiomassa kiskon pintaa, niin kyllä niistä on ehdottomasti apua.

Hagberg toivoo, että kaikki tienkäyttäjät kiinnittäisivät lehtikelin aikaan enemmän huomiota raitiovaunuliikenteeseen.

– Kun ratikoiden jarrutusmatkat saattavat olla vähän pidempiä, niin vähän voisi ennakoida liikkeitään. Ei tarvitse tehdä mitään hätiköityjä liikkeitä, ottaa vain asian huomioon, Hagberg opastaa.