Nokian ex-johtaja vetämään rahapeliyhtiöiden yhdistymistä

Talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi syyskuussa, että Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys (RAY) ja Fintoto yhdistetään uudeksi pelialan monopoliyhtiöksi.

talous
Olli-Pekka Kallasvuo
Olli-Pekka Kallasvuo Ylen aamu-tv:n vieraana 7. syyskuuta 2013Yle

Nokian entinen toimitusjohtaja, varatuomari Olli-Pekka Kallasvuo on valittu johtamaan kolmen suomalaisen rahapeliyhtiön yhdistymistä edistävän yhtiön hallitusta.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi syyskuussa Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton rahapelitoimintojen yhdistämisen, ja näin Suomeen syntyy yksi iso rahapeliyhtiö.

Yhdistymisellä halutaan varmistaa EU:n hyväksyntä monopoliaseman säilyttämiselle. Vuonna 2017 toimintansa aloittavan uuden yhtiön liikevaihto on noin kolme miljardia euroa vuodessa.

Kallasvuosta kaavaillaan myös uuden yhtiön hallituksen puheenjohtajaa.

Perustettavan integrointiyhtiön hallitukseen tulee Kallasvuon lisäksi viisi muuta jäsentä. Kolme heistä edustaa nykyisiä rahapeliyhtiöitä. Yhtiön hallitus nimitetään marraskuussa.

Veikkaus, RAY ja Fintoto jatkavat itsenäisinä pelitoimijoina kunnes toiminnat yhdistetään.