Puolustusvoimien muonittaja pyrkii nyt myös opiskelijoiden ruokapöytään

Kilpailu alalla on kovaa, mutta kuopiolaisyhtiö uskoo tavoitteeseensa. Tässä vaiheessa yhtiöllä on sopimus kahden opiskelijaruokalan kanssa.

Kotimaa
Varuskuntaravintolan hernekeittokattila
Hanne Kinnunen / Yle

Puolustusvoimien ruokapalveluista vastaava kuopiolaisyhtiö Leijona Catering pyrkii nyt myös opiskelijoiden ruokapöytään. Toimitusjohtaja Ritva Paavonsalon mukaan tavoitteena yhtiöllä on kasvattaa opiskelijaruokailumarkkinaa huomattavasti nykyisestä.

– Aina kun auki tulee julkisia kilpailutuksia, osallistumme niihin. Toki kilpailu alalla on kovaa, ja tiedostamme, että tulemme alalle haastajana. Tavoittelemme kuitenkin merkittävää kasvua, ja uskomme, että voimme siinä onnistua.

Armeijassa annoskoot ovat tietysti ihan omaa luokkaansa, mutta kyllä opiskelijatkin syövät paljon

Ritva Paavonsalo

Tällä hetkellä yhtiöllä on sopimus kahden opiskelijaravintolan kanssa Kuopiossa ja Kouvolassa. Vajaan vuoden kokemuksella saatu kokemus osoittaa, että ruoka on opiskelijoille maistunut.

– Armeijassa annoskoot ovat tietysti ihan omaa luokkaansa, mutta kyllä opiskelijatkin syövät paljon, Paavonsalo naurahtaa.

Tavoitteena myös henkilöstöravintolat

Linjauksellaan yhtiö hakee korvaavaa liiketoimintaa muun muassa puolustusvoimien lakkauttamien varuskuntaravintoloiden tilalle. Viiden lakkautetun varuskuntaravintolan jälkeen Leijona Cateringilla on hallussaan Suomen 20 varuskuntaravintolan ruokapalvelut.

– Asia oli tiedossa jo yhtiömme perustamisvaiheessa. Siksi olemme pystyneet varautumaan asiaan hyvässä ajoin, Paavonsalo toteaa.

Varuskuntaravintoloiden ohella yhtiö tavoittelee lisää markkinaosuutta myös henkilöstöravintoloista. Tänä vuonna sopimuksia on solmittu useita muun muassa Helsinkiin.