1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Huuhkajavanhus hukkui kala-altaaseen – rengastaja muistaa yhä pesän 25 vuoden takaa

Kunnioitettavaan 25 vuoden ikään ehtinyt Kainuussa rengastettu huuhkaja löytyi kuolleena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kala-altaasta. Löytö yllätti kuhmolaisen Antti Leinosen, joka yhä muistaa kyseisen huuhkajan pesäpaikan.

Huuhkaja. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Vastikään Vuoden luontokuvastaan palkittu Antti Leinonen yllättyi toden teolla, kun sai postin mukana löytöilmoituksen kauan sitten rengastamastaan linnusta. Kuollut huuhkaja oli löytynyt Taivalkosken Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kala-altaasta.

– Aluksi olin tietysti hämmästynyt, sillä en ole enää rengastanut suurin piirtein 15 vuoteen ja ihmettelin, että mistä se löytöilmoitus tulee, Leinonen kertoo.

Se oli harjun rinteessä, tyypillinen huuhkajan pesäpaikka maassa.

Antti Leinonen

– Kyllähän siinä mietti, että pitkä elämä sillä on ollut linnun elämäksi. Nähtävästi se on pesinyt siellä Taivalkoskella. Kyllähän siinä vähän ajatukset meni tämän huuhkajan elämän mukaan, mies pohtii.

Löytöilmoitus yli vuosikymmenen takaa rengastetusta linnusta ei ole aivan tavanomainen sattumus, vaan Leinosen mukaan ilmoituksia tulee yleensä muutaman vuoden ajan rengastuksien jälkeen.

Vaikka aikaa on vierinyt, Leinonen muistaa vielä kyseisen huuhkajan pesäpaikan Puolangalla.

– Se oli harjun rinteessä, tyypillinen huuhkajan pesäpaikka maassa.

Löydetty huuhkaja oli huomattavan iäkäs, yli 25-vuotias. Tähän mennessä vanhin Suomessa löydetty rengastettu huuhkaja on ollut 26 vuoden ja 7 kuukauden ikäinen. (siirryt toiseen palveluun)